Uutta lehtirintamalla
Täydellinen Ympyrä saa jälleen seuraa kahdesta uudesta taidelehdestä. Rajataide ry alkaa julkaista uutta 1/2 -lehteä alias puolilehti tai myös "yhden suhde toiseen". "Lapsella on monta nimeä," toteaa lehtiaktiivi Krister Gråhn. Näytenumero ilmestyy 4.6. ja sitä levitetään 2000 kpl valtakunnallisesti. Vuonna 2009 lehti ilmestyy kaksi kertaa. Ilmestymistahtia kiristetään jatkossa mahdollisuuksien mukaan.
Päätoimittaja kutsutaan aina kalenterivuodeksi kerrallaan. Lehden ensimmäisenä päätoimittajana toimii kuvataidekriitikko ja Mäntän Kuvataideviikkojen toiminnanjohtaja Veikko Halmetoja, joka on Rajataide ry:n pitkäaikainen jäsen. Lehdessä on muutama vakio-osio ja juttusarja, muuten kullakin päätoimittajalla on sisältöön täysi päätösvalta. Kynään tarttuvat taiteilijat, tutkijat ja kriitikot kautta linjan. Ensimmäinen numero on koostettu pitkälti Rajataiteen jäsenistön ja yhteistyötahojen voimin, mutta tulevaisuudessa lehdelle voi tarjota jutun aiheita, kritiikkejä ynnä muuta myös freelance-pohjalta.
Taiteessa tapahtuu enemmän kuin nykyisten julkaisujen sivuille mahtuu, joten lehti ei kilpaile nykyisten julkaisujen kanssa. Sen tarkoituksena on ottaa kuvataiteen kenttä huomioon kokonaisvaltaisesti lasten kuvataidekasvatuksesta taideopiskelijoihin ja yleisön mielipiteistä poliittisiin linjauksiin. Jatkossa lehdestä saa tietoa myös osoitteesta www.puolilehti.fi.
Toinen lehtiuutuus tulee pääkaupunkiseudulta. Taide & designin ensimmäinen numero ilmestyy toukokuussa tarjoten näkökulmia taiteen ja muotoilun ilmiöihin, teoksiin ja tapahtumiin sekä persooniin niiden takana. Lehteä päätoimittaa Maria Tjader-Knight.
-------------------
Taidehalli avautuu viimein
Uusittu Helsingin Taidehalli avataan yleisölle elokuussa 2009. Taidehallissa vietetään avoimien ovien päivää 8.8.2009 klo 10-22. Tiloissa ei vielä silloin ole näyttelyä tai teoksia. "Alastomassa" tilassa teemana on tietenkin alastomuus. Ohjelmassa on muun muassa alastonmallipiirustukseen liittyvä performanssi, croquis-piirustusmaraton ja työpajoja, joissa yleisö voi työskennellä.
Vuonna 1928 valmistunut Taidehalli on yksi 1920-luvun uusklassisismin merkittävimmistä edustajista Suomessa. Uusi hissi, nykyaikainen näyttelytekniikka, kahvila-ravintola sekä museokauppa kohentavat Taidehallin käytettävyyttä. Ala-aulan värimaailma on palautettu lähelle alkuperäistä. Myös ravintolasalin katossa olevia Ellen Thesleffin maalauksia on konservoitu.
-------------------
Bumerangi jatkaa Prahaan
Marraskuussa 2007 Pirkanmaan taidetoimikunta kutsui 18 pirkanmaalaista kuvataiteilijaa ja muotoilijaa projektiin, jossa muodostettiin 9 taiteilijaparia. Kussakin työparissa oli kuvataiteilija ja muotoilija, jotka tekivät kaksi yhteisteosta. Pareilla oli vapaat kädet. Ainoa rajoitus oli, että teoksen tuli mahtua annettuun laatikkoon kuljetusten ajaksi. Teoksista koottu näyttely kulki Pirkanmaalla kesäkuusta 2008 toukokuuhun 2009.
Risteytys, 2008, Jaakko Himanen ja Marika Kilpiö. Kuvaaja: Petri Nuutinen |
Näyttelypaikkakunnat olivat Luopioinen, Valkeakoski, Urjala, Mouhijärvi, Virrat, Mänttä, Orivesi ja Tampere. Pirkanmaan taidetoimikunta on toteuttanut projektin yhteistyössä Modus ry:n, Tampereen Taiteilijaseur ry:n ja Taidesuunnistus ry:n kanssa. Bumerangi-teosten huutokauppa järjestettiin Taidesuunnistus-viikonloppuna.
Ennen kuin teokset päätyvät uusille omistajilleen, lähtee Bumerangi lokakuuksi Prahaan. Näyttelypaikka on kaupungin keskustassa ja lähellä taidetoimikunnan taiteilija-asuntoa sijaitseva Galerie Scarabeus, jossa näyttely on auki 2.-31.10.2009.