Variksenpelättimet

Mostar, Bosnia ja Hertsegovina helmikuussa 2009: Etelämpää löysimme kaupungin, jonka puiden oksilla roikkui lukuisia muovipusseja. Oli ilmoitettu, että vaara uhkasi kaupunkia. Suojellakseen itseään ihmiset ripustivat muovipusseja puiden oksiin. He kiipesivät korkeimmille oksille, jotta pussit näkyisivät kauas ja kuuluisivat tuulessa. Kunhan vain elämä saisi kulkea normaalisti raiteillaan. Muovipusseja alkoi olla jo joka paikassa ja kaikki muuttui. Jotkut olivat niin peloissaan, että eivät uskaltaneet valittaa, toiset eivät huomanneet mitään.

Sebastian Boulterin lyijykynäpiirros.

Äänet kaupungissa muuttuivat enteilevästi ja ihmisten kasvot muuttuivat vakaviksi. Myrskyt olivat yleisiä, mutta ihmiset jättivät ikkunansa auki, koska eivät erottaneet muovipussien ääntä ja ukkosen jyrähdyksiä toisistaan. Ulkona leikkivät lapset eivät säikähtäneet, jos heidän ilmapallonsa sattuivat poksahtamaan. Linnunlaulu vaihtui repaleisten muovipussien kahinaksi.

Ajan kuluessa puut muuttuivat korkeammiksi, kovemmiksi ja suoremmiksi. Ne näyttivät vartijoilta. Lehdet putosivat, oksille jäivät vain muovipussit. Puiden läsnäolo sai ihmiset sulkeutuneiksi ja pelokkaiksi mutta samalla riippuvaisiksi muovipussien olemassaolosta, johon he olivat tottuneet. Ihmiset alkoivat pysytellä yhä enemmän sisällä välttyäkseen puiden tuijotukselta.

Kun aikaa oli kulunut lisää, ihmiset eivät enää huomanneet puiden olemassaoloa, eikä kukaan muistanut, miksi muovipussit riippuivat oksista. Kun meille oli kerrottu tämä tarina, aloimme pelätä muovipusseja. Ne riippuivat yhä puiden oksista. Ne täyttyivät hiljalleen, hetki hetkeltä yhä enemmän, kaupungin arkisista päivistä. Ajattelimme että jonain päivänä muovipussit olisivat niin täynnä, että ne hajoaisivat ajan ja historian painosta ja kaikki alkaisi taas alusta.

Teksti: Naxta Pomar
Käännös ja kuvat: Sebastian Boulter