täydellinen ympyrä kuva kannesta
sivu 1 sivu 2

Taiteilijat yhteistyössä

Jyväskylän taidemuseossa Graphica Creativassa on tänä vuonna vahva tamperelaisedustus. Tällä kertaa näytteillä on 18 yhteistyöprojektia, joissa taidegraafikot ovat olleet mukana. Runsaan sadan hakemuksen joukosta näyttelyyn valittiin 18 projektia. Näyttelyssä on grafiikkaa yhdistettynä tanssiin, musiikkiin, valokuvaan, videotaiteeseen ja kirjallisuuteen. Yhteistyökumppaneina ovat taiteilijoiden lisäksi sosiaalihistorioitsija, kiviseppä ja taidekriitikko. Graphica Creativa on vanhin kansainvälinen säännöllinen grafiikkanäyttely Pohjoismaissa.

Tampereelta mukana ovat Minna Sarvanne, Valtteri Halmetoja & Veikko Halmetoja, Johanna Pihlajamaa & Johanna Lonka sekä Hannamari Matikainen & Krister Gråhn. Näyttely on esillä Jyväskylän taidemuseon Holvissa 12.6.-27.9.2009.

-------------------

Tarjontaa Kulttuuritorilla

Lähes 30 tamperelaista kulttuurilaitosta ja -yhdistystä esitteli toimintaansa Kulttuuritorilla pääkirjasto Metsossa helmikuussa. Tietoa oli saatavilla järjestäjien tapahtumista, kursseista ja koulutuksista.

Kaikkien aikojen ensimmäisen Kulttuuritorin avasi Tampereen Työväen Teatterin johtaja Riku Suokas. Päivän aikana yleisö sai nauttia monipuolisesta kulttuuriohjelmasta. Pirkanmaan elokuvakeskus ja Tampereen elokuvajuhlat esittelivät mm. Tampere-elokuvia menneiltä ajoilta, Tanssiteatteri MD:n Jimi Kettunen ja Mikko Makkonen esittivät katkelmia Kultainen kattila -lastenesityksestä, Pirkanmaan musiikkiopiston opiskelijat esiintyivät ja Täti Turmaliini Puiseva -nukke saapui Lastenkulttuurikeskus Rullasta tapaamaan lapsiyleisöä. Lisäksi järjestettiin mittavat kulttuuriarpajaiset.

Kulttuuritori
Kulttuuritorin hulinaa Metsossa lauantaina 7.2.2009

Kulttuuritorista on tarkoitus tehdä vuosittain toistuva tapahtuma, jossa yleisöllä on mahdollisuus tutustua kaupunkimme kulttuurilaitoksiin. Lisäksi kulttuurintekijät voivat tutustua toisiinsa ja toistensa toimintaan. Seuraavan kerran Kulttuuritori järjestetään Matsossa lauantaina 12. syyskuuta klo 10-15.

-------------------

Tarttuva taide ja muut kulkutaudit

Tarttuvan taiteen keskus on käynnistänyt hankkeen Pyynikin kulkutautisairaalan saamiseksi kolmeksi vuodeksi kaupunkilaisten ja turistien avoimeen käyttöön. Keskuksessa on tarkoitus järjestää julkista toimintaa: näyttely rakennuksen historiasta, taidegalleria, työpajoja, tapahtumia, taidetta ja taidekäsitöitä myyvä kauppa sekä kesäkahvila. Keskuksessa tulee olemaan myös residenssitiloja ja työhuoneita taiteilijoille. Näillä näkymin keskuksen avajaiset ovat kesäkuun alussa.

Lisää tietoa: www.tarttuvataide.net

-------------------

Pirkanmaan taide puhuu syksyllä

Pirkanmaan 4. Triennaali - Pirkanmaan aluenäyttely järjestetään Tampereella syksyllä 2009. Näyttely on esillä Tampereen taidemuseossa 19.9.2009 - 3.1.2010, Taidekeskus Mältinrannassa 19.9.-.10.2009, MEDIATunnelissa 19.9.-6.10.2009 ja Hiekan taidemuseossa 19.9.-20.12.2009. Triennaalin oheistapahtumia järjestetään mm. Galleria Rajatilassa (21.9.) ja Galleria Huoltamolla.

Triennaalin on koonnut kuraattori Paula Toppila Taidesäätiö Pro Artesta. Kuraattori haluaa tuoda näyttelyssä esiin paikallisen kuvataiteen puheenaiheita. Näyttelystä julkaistaan kirja Tampereen taidemuseon julkaisusarjassa.

Bargain-ryhmä
Bargain-ryhmä.

Luettelo näyttelyn taiteilijoista ja oheistapahtumien paikoista löytyy kesäkuun alusta alkaen netistä osoitteesta www.tampereen-taiteilijaseura.fi kohdasta Pirkanmaan Triennaali. Näyttelyn järjestävät Tampereen Taiteilijaseura ry, Tampereen taidemuseo ja Pirkanmaan taidetoimikunta.

Lisätietoja löytyy Triennaali-sivuilta: Triennaalisivut

jatkuu seuraavalla sivulla >>


sivu 1 sivu 2