täydellinen ympyrä kuva kannesta
sivu 1 sivu 2

Lars Holmström Taiteilijaseuran puheenjohtajana


Lars Holmström toimi Tampereen Taiteilijaseuran puheenjohtajana 14 vuoden ajan, vuosina 1992-2005. Puheenjohtajuuden myötä Tampereen taide-elämä tuli hänelle tutuksi. Taidekentän verkosto muodostui taiteilijoista ja poliittisista päättäjistä. Holmström oppi tuntemaan taidealan organisaatiot ja toimijat sekä koulutuksen järjestäjät. Koska puheenjohtaja hoiti seuran puolesta yhteydet Tampereen kaupunkiin, tiesi hän mitä kautta asiat kannatti hoitaa.
- Puheenjohtajuus sitoutti minut yhteiseen hankkeeseen: seuran toiminnan kehittämiseen. Tärkein tehtävä oli taiteilijoiden aseman parantaminen sekä työtilojen saatavuuden ja toimeentulon turvaaminen. Seuraa piti kehittää niin, että se pystyi toimimaan ja sillä oli henkilökunta sekä hyvät toimitilat. Myös näyttelytoiminta, suhteiden hoito kaupunkiin ja yhteistyö taiteilijajäsenten kanssa olivat keskeisiä tehtäviä.
- Tampereen Taiteilijaseura merkitsee yhä minulle yhteisöllisyyttä. Kollegojen tapaaminen ja ajatustenvaihto ovat tärkeitä yksin työtä tekeville taiteilijoille.

Lars Holmström
Lars Holmströmin teos Argon II vuodelta 2006.

Holmström toimi myös opettajana. Kankaanpään taidekoulussa hän opetti koko 1980-luvun ajan ja toimi rehtorina 1982-90. Tampereella hän oli mukana suunnittelemassa ja perustamassa Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitosta, jossa hän toimi opettajana ja osastonjohtajana vuosina 1991-92 ja vararehtorina vuonna 1995. Koulusta tuli osa Tampereen ammattikorkeakoulua vuonna 1996.

Taidekoulutuksen määrän ja statuksen noustessa myös taiteilijoita alkoi valmistua aiempaa enemmän ja siten myös Tampereen Taiteilijaseuran jäsenmäärä kasvoi nopeasti. Puheenjohtajuus ja opettajan työ tukivat toisiaan. Holmströmillä oli mahdollisuus luoda yhteistyötä Taiteilijaseuran ja Taiteen ja viestinnän oppilaitoksen välille: kuvataiteilijoille saatiin järjestettyä koulutusta ja Holmström pystyi ottamaan taiteilijoita koulun opettajiksi.

Puheenjohtajana Holmström kantoi huolta myös taiteilijoiden apurahatilanteesta. Apurahojen merkitys on ammattikuvataiteilijoille tärkeä, etenkin laman aikana. Tampereen kaupunki ansaitsee kiitokset, sillä se jakoi lamasta huolimatta taiteilijoille apurahoja sekä tuki Taiteilijaseuran toimintaa.

Varsinaisen juhlanäyttelynsä Lars Holmström pitää luonnollisesti Tampereen Taiteilijaseuran omassa galleriassa, Taidekeskus Mältinrannassa, jossa hän esittelee uusia teoksiaan. Avajaiset sattuvat sopivasti syntymäpäiväksi ja taiteilija on hyvillä mielin juhlanäyttelyn alla.

- Nyt tuntuu, että alan vähitellen oppia tämän homman ja että on kiva tehdä näitä duuneja. Kalkku Kunsthalle eli työhuoneeni luo myös hyvät edellytykset teosten tekemiseen.

Teksti: Riitta Jussila


Lars Holmströmin juhlanäyttely on esillä Taidekeskus Mältinrannassa 27.6-14.7.2009. Hänen teoksiaan on toukokuusta heinäkuuhun esillä myös Tampere-talon aulassa ja kesä-heinäkuun ajan Tampereen kaupungin virastotalossa. Varkauden Taidemuseossa hänellä on näyttely 12.6.-31.8.2009.

Taidemaalari ja -graafikko Lars Holmström (s. 26.6.1949) valmistui 1973 Lahden taideoppilaitoksesta ja debytoi 1970 Varkauden taidemuseossa. Siitä lähtien hänen teoksiaan on ollut usein esillä niin Suomessa kuin ulkomailla. Konstruktivistina hän on ammattiliittojen ohella mukana myös taiteilijaryhmä Dimensiossa.

sivu 1 sivu 2