KRIITIKKO HALUAA KESKUSTELUSTA YHTEISKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄÄ

Taiteilija saa puheenvuoron

Huonoimmillaan kriitikon ja taiteilijan suhde esineellistää heidät molemmat pelkiksi muotojen tuottajiksi. Taiteilija on kriitikolle pelkkä hyödyke tehdä rahaa taiteilijan saadessa huomionkipeydessään mitä tahansa julkisuutta. Lisäksi kritiikin historiallisena painolastina on modernismin luomat tiukat sääntöjärjestelmät, joihin viitaten kriitikon odotetaan antavan tuomioitaan – yhä tänä päivänä.

– Taitolajin tyyppinen tuomioiden antaminen on kuitenkin historiaa. Nykytaide on poliittisempaa kuin taide on ollut pitkään aikaan. Ei ole enää mielenkiintoista mennä taidegalleriaan ja katsoa kuinka joku tekee eleenomaista, edistyksellistä tai poliittista taidetta, vaan pyrkiä löytämään kieltä ja tekemään tekstejä, joiden tematiikka ei ole enää taiteen tematiikkaa. Jos taide sulautuu filosofiaan, sosiologiaan tai mihin tahansa aktivismiin, niin keskustellaan filosofiasta, sosiologiasta tai aktivismista. Ei keskustella enää taiteesta, vaan lähdetään siitä, että taiteilijan puheenvuoro on yhteiskunnallinen puheenvuoro.

Samanaikaisesti Kantokorpi kunnioittaa taiteilijan tarkoitusperiä: kaiken keskustelun ei kuitenkaan tarvitse olla yhteiskunnallista. Taiteilija voi olla oikeasti kiinnostunut visuaalisesta ympäristöstään muutenkin kuin joukkoviestimien kautta.
– Taiteilijan kiinnostuksessa valoon, väriin tai rakenteisiin sinällään ei tarvitse olla mitään tuomittavaa tai “vanhanaikaista”. Tällaista taidetta on turhaa arvostella yhteiskunnallisen mielenkiinnon puutteesta, sillä sellainen taide on yhtälailla kiinnostavaa.

Kantokorvesta on oleellista, että kriitikon ja taiteilijan työ ovat erittäin samankaltaisia. He ovat myös yhtä henkilökohtaisia ja subjektiivisia.
– Yhteistä ja rinnakkaista aluetta ei löydy kuitenkaan tarpeeksi, vaikka parhaimmillaan – vaikkakaan ei kovin usein – se on tuottanut tekstejä taiteilijan työn herättämänä. Taiteilija on tajunnut, että näinkin voi asiaa lähestyä ja kokenut sen mielekkääksi. Olen pystynyt keskustelemaan taiteilijan kanssa tuoden hänen käsittelemäänsä tematiikkaan ulkopuolista näkökulmaa, joka saattaa olla hedelmällistä meidän molempien työlle.

Taiteilija voi hyödyntää kriitikkoa

Vehmas-palkittu Kantokorpi on kirjoittanut viimeisen seitsemän vuoden aikana noin 500 kuvataideaiheista juttua, ja viimeisen kahden vuoden aikana hän on kirjoittanut enemmän kuin koskaan, mutta näiden kahden viimeisen vuoden aikana vain yksi jutuista on julkaistu Taide-lehden kritiikkisivuilla.
– Menen mieluummin taiteilijan työhuoneelle puhumaan hänen kanssaan kuin hänen näyttelyynsä ja yrittäisin arvioida sitä tai käydä keskustelua tilanteessa, jossa monipolvinen institutionaalinen rakenne on jo määrännyt mitä näen mennessäni näyttelyyn. Työhuoneessa näen taiteilijan ja työn raa’assa tilassa, eikä sitä ole valinnut galleristi, kuraattori, yleinen maku, trendi tai mikään muukaan. Näen mitä taiteilija tekee, ja se on kiinnostavaa nykyään, Kantokorpi toteaa.

Ihanteellisessa mielessä kritiikin käsitteenä voisi heittää jo romukoppaan, sillä enää ei ole oleellista kirjoittaa kritiikkejä, vaan keskustella taiteilijan kanssa ja kytkeä hänen tematiikkansa laajaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Erityisesti Kantokorpi haluaisi tuoda keskusteluun mukaan taidemaailman ulkopuolisen maailman, jotta taide ei jäisi omaan “kivaan” kulttuurilokeroonsa. Hän keskustelisi mielellään vaikkapa kunnallisten rakennusviranomaisten tai rakentajien nssa.
– Silloin hyväksyn ajatuksen, että taiteilija kokee kriitikon joksikin, jota on hyödynnettävä. Jos taiteilija pystyy herättämään minut tietynlaisessa valta-asemassani, niin minulla on puolestaan hallussa keinot avata työtä ja tuoda sitä osaksi yleisempää keskustelua. Kyse ei ole huoraamisesta, vaan siitä, että teen palveluksen kyseiselle taiteilijalle yhteisen hyvän eteen. Olisi hienoa, jos kriitikot pystyisivät toimimaan taiteilijoiden puhemiehinä, puolestapuhujina, tulkkeina ja avaamaan aluksi vaikeilta tuntuvia asioita siten, että ihmiset pystyisivät ottamaan ne osaksi elämäänsä.

Jos emme keskustele, meidän on vaiettava.

Teksti: Jari Arffman
kuvataiteilija, journalisti
jari.arffman@galleriat.net

Kuva: Timo Setälä, kuvataiteilija
timo.setala@artists.fi

Jari Arffmanista seuraavalla sivulla >>