Vietti piirtämiseen ei katoa koskaan

Taide ei ole pettänyt

Miten Kirsti Melartin yhdistää järjestöelämän, opetustyön ja oman taiteensa?
–Olen ollut koko elämäni uhrautuvainen niin opetustyössäni kuin järjestötyössäkin. Kuitenkin olen ehtinyt tehdä myös omaa taidettani, varsinkin piirtämistä. En voi olla tekemättä mitään, vakuuttaa Melartin.

Melartin on huolissaan häviämässä olevasta maalaustaiteesta. Hän painottaa taiteen terapeuttisia vaikutuksia ja viittaa Helene Schjerfbeckiin ja Ellen Thesleffiin. Myös luonto lievittää ahdistusta kuten taide
–Eikä taide ole pettänyt minua koskaan, vaan pikemminkin minä olen pettänyt taidetta opetustyön vuoksi. Opetus on kuitenkin tuonut tarvittavaa rahaa ja siinä ei ole mitään pahaa, tunnustaa Melartin.

–Parasta on kuitenkin ollut nuorten parissa toimiminen, heidän ohjaamisensa eteenpäin, heidän auttamisensa kulkemaan virrassa mukana. Opetustyössä Melartinin tavoitteena oli muuttaa sitä jäykkyyden ilmapiiriä, mikä koulumaailmassa oli ja tarjota oppilailleen välineet, joilla kokeilla ja etsiä omaa ilmaisua.

–Elämän hyvä perusvire on kaiken salaisuus. Tärkeää on usko tekemiseen ja kaiken jatkumiseen. Sain myös vanhemmiltani tukea taideopintoihini, listaa Melartin taiteentekemisensä peruskiviä. Energiselle ja aktiiviselle Melartinille on tärkeää myös kirjallisuus sekä liikkuminen luonnossa.
–Elämälläni ei ole merkitystä, jos en saa tehdä kuviani, kiteyttää Kirsti Melartin suhteensa taiteeseen.

Taiteilijaseuran primus motor

Tampereen Taiteilijaseuran lähes 90-vuotiseen historiaan on mahtunut runsaasti päteviä ja karismaattisia puheenjohtajia aina museo- ja yhdistysmies Gabriel Engbergistä lähtien. Kirsti Melartin nousee joukosta esille 1900-luvun ainoana naispuolisena puheenjohtajana. Hänestä tuli omalla kaudellaan 1977–1991 arvostettu taiteilijayhteisön yhteisten asioiden hoitaja ja kannustava äitihahmo nuorille kuvantekijöille. Hän loi Taiteilijaseuraan optimismin henkeä, etenkin aikana, jolloin seura oli ilman vakituisia näyttely- ja toimitiloja ja yhteisten asioiden hoitaminen tuntui usein vaikealta.

Tampereen ensimmäinen, nimenomaan taidenäyttelyille suunniteltu tila oli valmistunut Vanhan kirjastotalon ylimpään kerrokseen vuonna 1925. Siitä muodostui myöhemmin Tampereen taidenäyttelykeskus. 1970- luvulla kirjasto joutui ottamaan tilan omaan käyttöönsä ja taiteilijat menettivät esiintymisfooruminsa. Alkoi Taiteilijaseuran evakkoaika.

Seuran sisällä toimi kuitenkin Melartinin johdolla pieni, mutta toimelias talkoohenkinen porukka, joka otti asiakseen uusien näyttelytilojen saamisen Taiteilijaseuralle. Melartinin mukaan kaupungin silloinen johtaja Pekka Paavola suhtautui myötämielisesti taiteilijoiden asioihin ja oli yleensäkin herkkä aistimaan yleisen mentaliteetin taiteen alalla. Marraskuussa 1983 pitkäaikainen unelma toteutui ja remontoidut tilat Mältinrannan entisestä vedenpuhdistamosta vihittiin juhlavasti uuteen käyttöönsä taidekeskuksena.

Kirsti Melartin ihailee Mältinrannan uusia työtiloja.

–Vanhemmat taiteilijat olisivat hyvin onnellisia, jos näkisivät tämän. Vielä kun saisimme näyttelytilat mahdollisimmat edullisiksi seuran taiteilijoiden taiteen esittelyyn! Unelmointi siis jatkuu.

–Nyt Mältinrannan täyttäessä 25 vuotta uudet erinomaiset työtilat ovat valmistuneet allasosan jatko-osaan. Ne tulevat varmasti vaikuttamaan taiteilijoiden työn vireyteen ja innostamaan uudenlaisen kuvataiteen syntymiseen Tampereella. Ja kävi kuinka kävi, me olemme osa aktiivista Tamperetta, meillä on mahdollisuus luoda oma kulttuurimme, etsiä jotakin inhimillistä tässä mekanisoituvassa ajassa.

Taiteilijaseurassa toimiminen on ollut Kirsti Melartinille sekä onnen että uhrautumisen paikka. Aika oman taiteen tekemiseen jäi väistämättä niukaksi, kun hän opetustoimen lisäksi kantoi huolta myös Pirkanmaan alueen taiteilijakunnan asioista. Vuonna 1996 hänet nimitettiin seuran kunniapuheenjohtajaksi, mikä osaltaan kertoo hänen ansioistaan ja nauttimastaan arvostuksesta Tampereen Taiteilijaseurassa.

–Olen äärettömän onnellinen, että olen saanut olla mukana tässä toiminnassa. Seuraa pitää arvostaa ja ylläpitää ja ottaa huomioon erilaisuuden merkitys. Se on rikkaus!

Teksti: Kirsti Melartin, Soile Iivonen ja Anne Paldanius
Kuvat: Anne Paldanius