Love without boundaries

Tampereen Taiteilijaseuran yhteistyö prahalaisen Galerie kritikun kanssa eteni loppukesällä 2008 ja Love without Boundaries -näyttely avautui Prahassa 20. elokuuta. Se oli jatkoa Rajaton rakkaus -näyttelylle, joka oli esillä Taidekeskus Mältinrannassa kesällä 2007, sekä tsekkitaiteilijoiden ryhmänäyttelylle Galleria Rajatilassa alkukesällä 2008. Galerie kritikùn näyttely tutki rakkauden eri ilmenemismuotoja, erityisesti sen haurautta ja haavoittuvaisuutta. Mukana olivat Lars Holmström, Anna Hyrkkänen, Katja Jokela, Henna Joronen, Tiina Lamminen, Merja Miettinen, Maija Ojanen, Marja Patrikainen, Sirpa Perä, Tuomo Rosenlund, Elina Ruohonen ja Taina Valkonen.

Prahalaiset valmistautuvat viettämään Prahan kevään 1968 vuosipäivää, jolloin neuvostopanssarit vyöryivät kaduille. Väkivaltaisten tapahtumien muisto viipyilee ihollani viileänä vastavoimana, kun valmistaudun performanssiteokseeni. Samassa kaupungissa, samassa hetkessä, menneisyys ja nykyisyys, rakkaudettomuus ja rakkaus.

Galerie kritikù 20.8. 2008 klo 18.30:
Olen odottanut jo tunnin käytävässä, joka ei kuulu näyttelytilaan. Käytävästä johtaa ovi galleriaan, jonka sain auki taisteltuani aikani oven avaamisesta. Kauhtuneessa tilassa on joka paikassa lautoja. Ilma on ummehtunut ja likainen. Muovinen, pölyinen kasvi sojottaa juuri oven sisäpuolella. Olen päättänyt jättää oven auki performanssiteokseni ajaksi kontrastina gallerian puhtaudelle. Keskityn, lataudun, odottelen ja pukeudun nopeasti. Kuulen hajanaisia osia avajaispuheista: gallerian kuraattori Vlasta Ciháková-Noshiro, Tampereen Taiteilijaseurasta Tuomo Rosenlund ja Suomen suurlähettiläs Hannu Kyröläinen. Sitten tulee minun vuoroni.

Galleriassa on äänekäs tunnelma, puheensorinaa ja äänet kimpoilevat seinistä muuttuen epämääräiseksi hälyksi. Minulla on pitkä häntä kävellessäni kohti metrinkorkuista lasista spelttijyvillä täytettyä vaasia. Tuntuu kuin perässäni laahaava häntä irtoaisi, mutta kun pääsen vaasin luo, siellä se vielä on. Sisältäni nousee irvistys. Tunnen itseni kaiken keskellä yksinäiseksi, primitiiviseksi alkuasukkaaksi keskellä lumiaavikkoa ajan ja paikan kadotessa. Päästelen huudahduksenomaisia ääniä, alkuvoimaisia äännähdyksiä, jotka kumpuavat sisältäni. Asetan vaasin pääni päälle. Sen pohja tarttuu naamaani kiinni, kun lasken sitä alas vähitellen. Sydämen kohdalle se jää lepäämään ja ääni minussa voimistuu. Huuto ei odota. Päästän sen ulos. Hitaasti valutan vaasia ruumiini yli haarojeni väliin.

Tunnelma on tiivis, hiljaisen intensiivinen, jännittynyt. Pidättelen vielä hetken. Nautin, rakastan. Minussa on tunne äärimmilleen viedystä voimasta. Päästän irti sihisten. Itsehedelmöityksen onnellinen tunne leviää vartalooni. ’Aktin’ jälkeen gallerian lattia on hedelmöittynyt rakkauden jyvistä – alkioista. Kävelen puhtaan tilan ovesta ulos takaisin tunkkaiseen käytävään. Olen Insidemanoutsidewoman.

Performanssin jälkeen kaksi ihmistä pyytää minulta nimikirjoitusta katalogeihinsa. Olen hämilläni. Saan myöhemmin tietää, että täällä on tapana kerätä myös taiteilijoiden nimikirjoituksia. Musta pieni koira kiehnää jaloissani. Ihmiset tulevat onnittelemaan ja kättelemään. Kello on noin 19.30. Avajaiset ovat päättymässä.

Teksti: Taina Valkonen, performanssitaiteilija

jatkuu seuraavalla sivulla >>