Vietti piirtämiseen ei katoa koskaan
Kuvataiteilija Kirsti Melartinin pitkä työura kuvataiteen
alalla ei ole ollut pelkkää kuvantekemistä vaan
se on pitänyt sisällään myös taidekasvatusta nuorten
parissa ja yhteisöllistä vaikuttamista. Tampereen
Taiteilijaseuran puheenjohtajana 30 vuotta sitten
aloittanut Melartin jatkaa yhä vaikuttamista taiteen
alalla – nyt ensisijaisesti piirtäjänä.
–Muistan olleeni koko ikäni lapsellinen, kertoo taidemaalari ja -graafikko
Kirsti Melartin. Hän syntyi 1931 Karjalan kannaksella Johanneksen
pitäjässä ja koulunkäyntinsä hän aloitti Ensossa. Lapsuudesta hänelle on
jäänyt mieleen Enson paperitehtaan isot paperirullat, joista muodostui
hänelle luovuuden perusta – myös konkreettisesti. Kirsti piirteli ja makasi
mahallaan paperin päällä
–Ensosta tuli sodan vuoksi kaaosmainen äkkilähtö 1939 ja muutimme Tampereelle
tätini Ebban luokse.
–Sotien aikana 40-vuotiaasta tädistäni, joka toimi yli 30 vuotta Tampereella
hammaslääkärinä, tuli minulle tärkeä ja turvallinen ihminen, hän muistelee.
Isä haavoittui sodassa heti alkuvaiheessa, mutta selvisi pienin vammoin.
Valtion varikolta Vammalasta hän sai työpaikan, joka heitti perheen Jyväskylään
ja sieltä jonkin vuoden kuluttua takaisin Vammalaan. Vammalan lukion
kuvaamataidon opettaja Lampimäki kannusti innostunutta oppilastaan hakeutumaan
Taideteolliseen oppilaitokseen, joka sijaitsi Ateneumin tiloissa.
–Näytetyöni vein kuitenkin vahingossa Suomen Taideakatemian koulun
tiloihin ja tästä erehdyksestä opiskeluni taiteilijaksi sitten alkoi.
Työtilat Taideakatemian koulussa olivat silloin huonokuntoiset pula-ajan takia,
mutta paranivat myöhemmin.
–Toisella luokalla menin töihin Arabian tehtaalle aamulla kello 7 ja sieltä
suoraan koululle piirtämään kello 10. Opiskelurahat olivat tiukassa ja näin
jälkeenpäin olen ihmetellyt, miten yleensä jaksoin.
Vammalasta löytyi elämänkumppani, koulutoveri Eero Melartin, joka opiskeli
oikeustieteellisessä samaan aikaan. Heidät vihittiin 1952.
Ristiriita – alku taiteelle
Useat kuvataiteilijat ovat toimineet ja toimivat edelleenkin opettajina
oman työnsä ohessa. Toisille se sopii, toisille ei lainkaan.
–Jostain syystä minut on aina kutsuttu opetustyöhön. Näin tapahtui
Hämeenkyrössä, jossa asuimme usean vuoden ajan ennen Tampereelle
tuloamme. Niistä vuosista minulla on vain hyviä muistoja. Samoin kävi
Tampereella, jossa vanhan Suomalaisen Yhteiskoulun rehtori pyysi minut
opettajaksi kouluun, josta vuosien kuluessa syntyi ilmaisutaidon lukio.
–Taiteilijan työ on vahva kutsumus. Ristiriita on usein alku taiteen syntymiseen
ja ilman komplekseja ei voi olla taiteilija. Se on yksi luonnon laeista.
Ihminen on sosiaalinen eläin – se on myös yksi luonnon laeista,
ja siksi taidekasvatuksen merkitys on äärettömän tärkeää.
–Opiskeluaikoinani huomasin, miten vahva itsetunto ja vastuullisuus
kuvantekoa kohtaan kasvattavat taiteilijaa. Sellaiset taiteilijat kuin Lauri
Ahlgren, Väinö Rouvinen ja Simo Hannula olivat mielestäni esimerkkejä
ehdottomasta taiteilijakutsumuksesta. Sam Vanni ja Erkki Koponen
opettajina edustivat erinomaista taiteilijan ohjaamisen osaamista.
Kun Kirsti Melartin valittiin vuonna 1977 Tampereen Taiteilijaseuran puheenjohtajaksi,
jäseniä oli 67, joista naistaiteilijoita alle kymmenen.
–Tuo aika oli oman piirin etsimistä taiteilijakollegoiden keskuudessa, jossa ilmeni
yliherkkyyden ja neuroottisuuden piirteitä. Toimiminen järjestöasioissa
kuitenkin yhdisti, vaikka se ei ollutkaan niin järjestäytynyttä kuin virkamiespiireissä,
toteaa Melartin.
–Ajat ovat aikoja, ihmiset ovat ihmisiä. Antakaa lisää tilaa, käyttäkää
omaa virtaa, arvostakaa ja ottakaa huomioon erilaisuus, joka
on rikkautta, sanoo Melartin.
jatkuu seuraavalla sivulla >>
