MATKALLA PUOLASSA
kymmenen päivää ja 3700 kilometriä

Puolan painajaismaista historiaa

Birkenaun sisäänkäynti

Tutustuimme 300 kilometrin päässä sijaitsevaan Auschwitziin. Jouduimme etsimään paikkaa, koska puolalaiset eivät halua mainostaa sitä – tienviitoissakin lukee ainoastaan Oswiezim. Osa rakennuksista oli muutettu siisteiksi museotiloiksi, jonka valkoisilta seiniltä ja lasivitriineistä sai kirjallista ja kuvallista tietoa tapahtumista. Omat vaikutelmani Auschwitzista olivat hyvin ristiriitaisia. Suuri turistimäärä häiritsi keskittymistäni.

Infotulva ahdisti ja välillä piti päästä ulos hengittämään. Kaikkein absurdeinta oli, kun kolmekymppiset miehet asettuivat

Näkymä Birkenaun “kotipihalle”

hymyssä suin krematorion uunin luukkujen viereen kaulaillen toisiaan ja nauraen valokuvaajalle. Oudolta tuntui myös se, kun oppaat itkettivät pieniä koululaisia pitkään ja hartaasti jokaisen infopisteen luona.

Auschwitzistä kahden kilometrin päässä olevalla Birkenaun keskitysleirillä säilytettiin aikanaan ensisijaisesti naisia ja lapsia. Birkenaun alkukantaiset majoitustilat hevostalleissa vaikuttivat voimakkaasti:

Tallimajoitus naisille ja lapsille

varsinkin silloin, kun kolme meistä onnistui pääsemään tyhjään talliin ilman opasta ja lapsilaumaa. Kokemus oli niin raju ja hämmentävä, että viikkoja myöhemmin Suomessa heräsin inhottavaan painajaiseen Birkenausta.

Raskaan päivän jälkeen kokoonnuimme autolle kukin omissa ajatuk-
sissamme. Näiden käyntien jälkeen kukaan ei ole enää sama ihminen!

Rahat sikin sokin – “litin, latin, lotin”

Kahden päivän paluumatkalla yövyimme Liettuassa ja Latviassa. Matkalla sekoilimme rahojen kanssa, sillä lompakossa pyörivät eurot, eesti kroonet, latit, litit ja slotit. Lainailimme rahoja toisiltamme, mutta aina puuttui jokin valuutta. Etsiskelimme rahanvaihtopaikkaa kuumeisesti. Emme löytäneet viidennestäkään virallisesta Kantor -vaihtopaikasta litejä, vaikka kauniisti kysyimme:
– Do you have some lithuanian money?
– Liti? Nie!
Ainoa minkä onnistuimme vaihtamaan Puolan ja Liettuan rajalla oli aika, joka oli sama kuin Suomessa.

Liettuassa Klaipedan kaupungissa Venten niemenkärjessä sijaitseva campingalue Ventaine käsitti hotellihuoneita, mökkejä, uimarannan, venelaiturin purjehtijoille ja hyvät ravintolapalvelut sammakonreisineen. Ullakkokamarista löytyi viihtyisiä kahden hengen huoneita 40 litillä. Pikkumökkien viereen kylmään telttaan pääsi kaksi meistä 10 litillä (kurssi 0,2991).

Näkemisen arvoinen Kuurinkynnäs oli seuraavan päivän etappimme, jonne matkustettiin Zalgirislautalla. Kapealla, idyllisellä saarella oli kaunis luonto ja upeat hiekkarannat. Taivaalta satoi vettä koko päivän ja piknik luonnonkauniilla hiekkarannoilla vaihtui eväiden syömiseen Transitissa. Dyynimaisemat katsoimme juoksujalkaa sateenvarjojen alla. Paluumatkalla näimme ison parven joutsenia, haikaroita ja merimetsoja.

Rahanvaihtoa

Latviassa yöpymis-
paikkamme sijaitsi Liepajan kaupungissa. Punaisen hirsitalon kiinnostavan antiikkikaupan ja Hotel Fontainen omisti Luis Fontaine. Hän järjesti meille edullisesti 20 latilla (kurssi 1,4833) kulmahuoneen, missä oli valoisat erkkeri-ikkunat ja tarpeeksi nukkuma-
paikkoja mm. verhoilla varustettu prinsessasänky.

Yhteisen illanvieton pidimme kahdensadan metrin päässä olevassa vanhassa satamarakennuksessa nimeltään Palace Fontaine. Se oli rockpaikka, jossa oli hirsiset, korkeat seinät, nahkasohvat ja oluttynnyripöydät. Kynttilöiden valossa vaihdoimme kokemuksia ja tanssimme, Elviksen, CCR:n, ja Beatlesien tahdissa. Totesimme, että saimme upean kokemuksen Puolan projektistamme ja hienon mahdollisuuden oppia uusia asioita valokuvasta, toisistamme sekä elämästä – siis kerran vielä “Baldias” (suomeksi kiitos)!

Kommentteja

Valokuvataiteen lehtori Antti Haapio kertoi matkan jälkeen seuraavaa:
– Lodz’in valokuvafestivaalin tarjonta oli vaihtelevaa: rinnakkain esiteltiin maailmanluokan juttuja ja sisällöllisesti hieman köyhempiä teoksia. Katsoja sai nähtäväkseen laajan katsauksen eikä tiukasti kuraattorin tuomaroimaa näyttelyä,joka on usein valmiiksi pureskeltu. Festivaalikeskuksessa nähtiin ryhmämme teokset, joista saatu palaute oli myönteistä. Mahdollisimman objektiivisesti sanottuna se oli yksi parhaimmista osastoista. Meillä oli erityyppinen osasto ja se erottui. Vaikka ympäristö oli ongelmallinen, saimme lyhyessä ajassa improvisoitua näyttelyn pystyyn.

– Suomalaisen Pointers’ -ryhmän, johon kuuluivat Antti Haapio, Jonna Karanka, Ville Lenkkeri, Petri Nuutinen, Selja Palmu, Marja Pirilä ja Jari Silomäki, näyttely Ars Nova -galleriassa yllätti myönteisesti. Jatkosuunnitelmien mukaan näyttely kiertää noin viidessä paikassa Euroopassa.

– Puolalainen valokuva on teemansa, aiheensa, käsittelytapansa ja toteutuksensa kautta mukana valokuvataiteen kehityksessä. Vaikka matkalla ei haettukaan kontakteja, sieltä löytyi festivaalijärjestäjä Krzysztof Candrowicz, joka matkusti sittemmin Tampereelle esittelemään juuri perustettua Foto Festival Union -järjestöään. Valokuvafestivaalista jäi mieleen puolalaisten valtava innostus ja hyvä meininki.

Teksti ja kuvat: Soile Iivonen
Sarjakuva: Kaija Papu
http://www.fotofestiwal.com

Puolan projekti lähti käyntiin vuoden –04 puolella, kun mediataiteen yliopettaja Juha Suonpää kävi kirjeenvaihtoa puolalaisen näyttelykoordinaattori Maria Rubersz’in kanssa. Suonpää ilmoitti Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osaston neljänteen kansainväliseen Fotofestiwal 2005 -valokuvatapahtumaan Lodz’iin. Tammikuussa -05 alkoi AMK-kuvataiteilijan täydennys- ja perusopiskelijoille valokuvataiteen lehtori Antti Haapion organisoima studiovalokuvauskurssi, jonka yhtenä tavoitteena oli järjestää teemaltaan vapaa näyttely ulkomaille. Puolaan lähetettiin kuudesta teoksesta kuvia ja ryhmän laatima englanninkielinen teosesittely, jonka perusteella TTVO:n esitys hyväksyttiin 11. – 15. toukokuuta pidettävään festivaalitapahtumaan. Ryhmän jäsenet käsittelivät ihmisyyden eri näkökulmia: Selina Anttinen/Riehkaus, Soile Iivonen/Options, Hannamari Matikainen/Untitled, Jenni Mattila/Mother and I, Kaija Papu/Guess I´m No Feminist ja Niklas Pajusalo/Real Love. Matkajärjestelyjä hoitivat työmestari Jouni Hirvonen ja Juha Suonpää: finanssiasiat, yhteisviisumi, majoitukset, laivamatkat, vakuutukset, autot ja ajoluvat.