Kuka mitäkin haihattelee

Haihatuksessa katsojalle välittyy rento tunnelma ja yhdessä tekemisen ilmapiiri. Kysymys on paitsi taiteesta, myös ihmisten voimavarojen vapauttamisesta. Tänä vuonna Metsänen ja Auvinen ovat itse tehneet näyttelyyn ympäristöteoksia ja installaatioita sekä lisäksi performanssin yhdessä lehtipuhallinorkesterin kanssa. Metsänen sanookin kiinnostuneensa yhä enemmän ei-materiaalisesta taiteesta.

Vesa Väänäsen teos Huuliharppu, joka oli esillä syksyllä 2009 Pillimehua ja pilsneriä -näyttelyssä Lapinlahden taidemuseossa. Taustalla Pauliina Turakka Purhosen maalaus Vuosi verkkokadulla.

Näyttelyssä on ammattitaiteilijoiden teoksia rinnakkain itseoppineiden tekijöiden teosten kanssa. Taidekentän sosiaalisia rajoja rikotaan vaikkapa teoskokonaisuudessa, jonka muodostavat Veli Granön video Irja Alisesta, itseoppineesta tekijästä, ja Alisen veistokset. Myös Pauliina ja Kalle Turakka Purhosen teoksessa Kukkaketo ja Asehuone, taiteen sosiaaliset rajat sekoittuvat.Teoksessa taiteilijat ja lapset toimivat yhdessä entisessä urheiluselostustornissa.

Taiteilijasta saattaa tuntua siltä, että eri tahot pyrkivät kertomaan hänelle, miten hänen pitäisi työtään tehdä, minkälainen taide on tärkeää tai millä tavalla hän voisi olla hyödyllinen yhteiskunnan jäsen. Taiteilija on myös itse asiantuntija omassa työssään. Maria Stereo toteaa Haihatuksen näyttelyluettelossa: ”Olen mielestäni paras teokseni tekijä.”

Teksti: Selina Anttinen

Lisää aiheesta: www.haihatus.net