- Kumu on hienoa arkkitehtuuria, mutta mielestäni se on vaikea tila nykytaiteen esittämiselle. Esimerkiksi yläsalien pimentäminen ei onnistu kunnolla, koska niissä on kattoikkunat. Tilanne eli useimpien näyttelytöiden kohdalla: töitä jäi pois tai ne muuntuivat.
Virolaiselta Kosmos arkkitehtitoimistolta piti tulla näyttelyyn plastinen pienoismalli, mutta se epäonnistui teknisesti, eikä se siis koskaan tullut mukaan, Jaanisoo miettii.
Marko Mäetamm ja Kaido Ole: John Smith, 2006 (kuva: Stanislav Stepashko) |
Näyttelyssä kiinnittää erityistä huomiota valittuihin virolaisten taiteilijoihin teoksiin. Marko Mäetammen ja Kaido Olen John Smith -teos on puhdasta poikaenergiaa. Teoksessa lennetään raketilla Venetsiaan. Marco Laimre on käsitetaiteilija ja arvostettu nuoren polven tekijä.
- Kyllä nämä valinnat liittyvät virolaisen nykykuvanveiston tilanteeseen. Kuvanveistotaide on ollut Virossa liikkumattomassa tilassa. Oli yksinkertaisesti vaikea löytää virolaisia tekijöitä, jotka olisivat tehneet nykykuvanveistoa, Villu Jaanisoo selvittää.
Näyttelyn yksi säde venyy ja lähestyy paikallista ja universaalia. Mikä näyttelyssä olisi toisin, jos se olisi alun perin koottu tänne Suomeen?
- Sehän riippuu siitä, mitä ollaan sanomassa ja missä paikassa, mutta jos tarkoitat samaa näyttelykonseptia kuin KUMUssa, en tekisi näyttelyä Suomessa vastaavalla idealla. Suomalainen kuvanveiston historia on 1920-30 -luvulta alkaen ollut aivan toisentyyppinen kuin Virossa. Suomessa nykykuvanveisto elää ja voi todella hyvin, Villu Jaanisoo vastaa.
Anders Krüger: viedoprojisointi Poissa silmistä poissa mielestä, Tallinna 17.2.2006 (kuva: Annika Haas) |
Tulevista viidennen kerroksen projekteista Kumussa
Seuraava nykytaiteen näyttely on Kogutud kriisid (suom. Kootut kriisit), Viron taidetta 1990-luvulta. Näyttely on avoinna 5. helmikuuta 2007 saakka. Tulevista kansainvälisistä projekteista kuraattori Soans nostaa esille ääni- ja valotaidetta esittelevän näyttelyn vuonna 2007.
- Näyttelyn kuraattorina on venäläinen Viktor Misiano. Se tullaan avaamaan samanaikaisesti Kiasmassa avautuvan näyttelyn kanssa, jonka kuraattorina Misiano myös toimii. Mitä museoiden välinen yhteistyö tulee tarkkaan ottaen olemaan, ei vielä tiedetä, Hanno Soans sanoo.
Taideteokset ovat olleet pitkään yleisöltä piilossa, siksi museon perusnäyttely on runsas. Tuleva näyttelyohjelma on monipuolinen: esillä on samanaikaisesti erilaisia näyttelyitä Viron taiteen perusnäyttelystä yksittäisten taiteilijoiden esittelyihin ja teemanäyttelyihin. Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11-18. Torstaisin aukioloaikaa on pidennetty iltayhdeksään. Talvisin museo on suljettuna myös tiistain, eikä lokakuusta huhtikuuhun torstaisin ole pidennettyä aukioloaikaa. Kumu-vierailuun kannattaa varata päivä. Museo on hieno käyntikohde. Kumun nettiosoite: www.ekm.ee<> |