Katri Mononen pääsi ilokseen kahdeksi kuukaudeksi Düsseldorfiin taiteilijavaihtoon. Siellä hän keskittyi maalaamiseen elo-syyskuun ajan 2005.
- Vaikka minulla ei ollut mitään ennakkoluuloja, Saksa ei ehkä koskaan ollut paikka, mihin olisin ensimmäiseksi matkustanut. Kuitenkin stipendi ja hieno ateljeeasunto kuulostivat mielenkiintoiselta tilaisuudelta, kertoo Katri.
Katri Mononen, Tampereen Taiteilijaseuran nuori jäsen, valmistui Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen osastolta AMK-kuvataiteilijaksi 2004. Pääasiassa hän maalaa, tekee installaatioita ja jonkin verran myös videoita.
- Asuin taiteilijatalo Bürgerhausin vierasateljeessa, jossa oli iso työhuone, pieni makuuhuone, keittiö ja kylpyhuone vain omassa käytössäni, kuvailee Katri. Yhteistä toimintaa talon asukkailla ei oikeastaan ollut, mutta hän tutustui itse naapureihinsa, jotka olivat kaikki saksalaisia ja puhuivat melko hyvin englantia.
- Koko talo tuntui kivalta, sillä siinä työskenteli paljon taiteilijoita. Siellä oli varmaan 30 ateljeeasuntoa tai työhuonetta, arvelee Katri. Düsseldorfissa on neljä ateljeetaloa ja jokaisessa talossa on yksi vierasateljee. Taiteilijavieraat ovat paitsi Suomesta, myös Serbiasta, Skotlannista, Israelista, Ranskasta ja Belgiasta. Malkasten-taiteilijaseuralla oli kolme yhteyshenkilöä, jotka oli palkattu auttamaan kaikkia eri taiteilijataloissa asuvia vieraita.
Pitkiä työpäiviä
- Aluksi Düsseldorfissa satoi melkein joka päivä ja sadejakson jälkeen alkoivat hirveät helteet. Maalasin tiiviisti ensimmäisen kuukauden ja yritin herätä aikaisin aamulla. Työskennellessä illat venähtivät usein aamuun asti, Katri muistelee hymyillen työpäiviään.
- Päivärutiini määräytyi näyttelyn mukaan, joka oli jo heti syyskuun alussa. Näyttely pidettiin ateljeessa Düsseldorfissa yhden viikonlopun aikana Kunstpunkte-tapahtumaan (vrt. Pirkanmaan Taidesuunnistus) liittyen. Varsinaisia avajasia ei ollut, mutta kutsukortit painettiin ja lehdistötilaisuus pidettiin. Siellä satsattiin tiedottamiseen ja markkinointiin, kertoo Katri.
Katri Mononen pääsi kahdeksi kuukaudeksi taiteilijavaihtoon Düsseldorfiin |