Romaaneja taiteilijoilta ja puhetta kuvataiteesta
Kuvanlukutaitoa ja sanan kulttuuri-imperialismia
Kai Mikkonen: Kuva ja sana. Kuvan ja sanan vuorovaikutus
kirjallisuudessa, kuvataiteessa ja ikonoteksteissä. Gaudeamus
Kuva ja sana käsittelee kirjallisuudentutkimuksen ja taidehistorian välimaastoa.
Eniten sijaa saavat vakiintuneet kuvan ja sanan yhteismuodot, kuten
historiamaalaus, sarjakuva ja kuvakirja.
Kuvataide on piiritetty sanoilla, kommenttien sädekehällä, joka tuikkii
kritiikkejä, historioita, tutkimuksia ja taiteilijaelämäkertoja. Pikkusormen antamista
sanoille oli, kun renessanssin aikaan taideteoksia alettiin nimetä verbaalisesti
ja signeerata kirjoittamalla.
Yksi teema on vuosisatoja jatkunut pohdinta, voiko kuva kertoa kuten sanat,
ja kuinka kirjallisuuden käsitteitä on etsitty kuvasta. Maalauksesta on haettu
niin kertojaa kuin kronologiaa, alkua ja loppua. Kuvan tulisi kertoa samoin kuin
kokonaisen novellin tai romaanin. Yritys päätyy enimmäkseen umpikujaan,
eikä kuva mahdu kirjallisuustieteen käsitteisiin. Tosin yksittäinen sanakaan,
jota kirjan nimessä verrataan kuvaan, ei sisällä kokonaista kertomusta tai useaa
henkilöhahmoa, mutta sitä ei etsitä.
Samaan tapaan kirjallisuutta voisi tarkastella kuvataiteen käsitteitä
hyödyntäen. Mikkosen mielenkiintoisesti analysoima Kari Aronpuron
Oodi lampaalle saa pohtimaan, missä määrin runo soveltaa ulkoilmamaalauksen
perinteitä. Vaikka Oodissa laidunnetaan impressionistisesti keväisillä
kunnailla, se vaikuttaa ateljeessa kirjoitetulta staffliarunolta.
Mikkonen ei kuitenkaan sovella kuvataiteen käsitteitä, joskin taidehistoria
on jonkin verran mukana. Kuva ja sana kertoo kuvista kirjallisuuden kannalta,
ei toisin päin tai molemmista suunnista. Poissa ovat kuvataiteilijan kannalta
ilmeisimmät kuvan ja sanan liittymäpinnat, kuten taidekritiikki tai taiteen
historiankirjoitus, puhumattakaan teksteistä, joita jokainen taiteilija joutuu
kirjoittamaan. Enemmän silti ihmetyttää, että Kuva ja sana ottaa uudempaa
taidetta esille vain sattumanvaraisesti. Sanat ovat hallinneet varsinkin valokuvaa
jo vuosia. Muiden ohella Jari Silomäki, Elina Brotherus ja Jorma
Puranen ovat nostaneet sanan pinnalle taiteessa, mutta se ei näy kirjassa.
Toisaalta kattavuuteen on pyritty liikaa. Aina kun juoni kääntyy kohti loppua,
astuu uusi kokonaisuus mukaan. Tutkimuksen vaiheista ja menetelmistä
teos antaakin perusteellisen kuvan.
Yleisesti ottaen teos ei ole kovin yleistajuinen. Se vaatii suhteellisen runsasta
tietoa kirjallisuuden tutkimuksesta ja kykyä sietää semiotiikan termejä.
Minna Soraluoma
Taidepuheen arvoitukset
Veli-Pekka Lehtonen ja Ilkka Mattila: Taide-Suomi-sanakirja. Tammi.
Sanakirja Taide-Suomi on huumoripaketti, jossa eniten kuvataan esittävien
taiteiden sammakoita ja eufemismeja. Muusikoiden toikkarointi, näyttelijöiden
tuittuilu ja proggisten oudot kiemurat vaativat hämäriä viisauksia tuekseen.
Kirja tarjoaa valmiita vastineita kritiikkiin, lehdistötiedotteiden lukuohjeita
ja hätävaravinkkejä mitä sanoa kun taide-esitys ei iske. Tai vinkkejä
siitä, mitä toimittaja kysyy, kun ei tiedä mitään haastateltavan tuotannosta.
Myös teosten nimeämiseen tarjotaan apua. Suurteoksen nimeen sisältyy
mieluusti luku, kuten Kymmenen pientä neekeripoikaa tai Viidestoista yö. Värit,
etenkin musta, ovat myös hyödyksi. Klassikoksi voi lisäksi yltää hyödyntämällä
paikannimiä. Loma tai kuolema kuuluisassa paikassa lisää minkä tahansa
teoksen hohdetta. Liian kuluneita apukeinoja on silti olemassa. Kirjoittajien
mukaan sanaa morsian pitäisi teoksen nimessä välttää viimeiseen asti.
Kulttuurisivujen herkkä tulkki
Voisi kuvitella, että kirja kertoo paljonkin kuvataiteesta. Kuvitus suosii kuvataiteilijoita,
ja jo kannessa on kuva taulusta.
Kuvataiteen laaja selitysflora saa kuitenkin vain sivusilmäyksiä. Gallerioissa
on kyllä nähty ”audiovisuaalista napanöyhtää”, joskin sanasto on toisinaan
outoa. Mikä lieneekään tilanne taiteilijalla, jolla ”ei ole ollut aikoihin avauksia”?
Kirjoittajilla on kuvataiteesta kommentteja enemmän yleisten mielikuvien
pohjalta kuin tuoreita havaintoja. Jäänkin odottamaan vastaavaa katsausta
myös kuvataiteen kielikukinnoista.
Minna Soraluoma
