Romaaneja taiteilijoilta ja puhetta kuvataiteesta
Päämäärä vai kulkeminen
Hannu Väisänen: Vanikan palat ja Toiset kengät. Otava
Hannu Väisäselle maalaaminen ja kirjoittaminen muodostavat toisiaan
ruokkivan kokonaisuuden. Väisänen on kirjoittanut teini-ikäisestä saakka. Ensin
päiväkirjaa, jota hän kirjoittaa edelleen, ja myöhemmin lehtiartikkeleita, kolumneja
ja kirjallisuusesseitä. Televisiolle hän on kirjoittanut Kahdeksan sisäkuvaa -käsikirjoituksen.
Esikoisromaanin ja nyt Finlandialla palkitun romaanin lisäksi hän on julkaissut
runoja ja tehnyt kuvituksia.
Verrattuaan kokemuksiaan maalauksen ja kirjoittamisen suhteen hän on
huomannut, että molemmissa pätee sama: usein lopputulokseen johtava
reitti on kiinnostavampi kuin lopputulos. Kirjoittamalla syntyneitä näkyjä on
siirtynyt kuvan puolelle ja päinvastoin. Yhä uudelleen Väisänen pohtii, mikä on
oleellisinta: päämäärä vai kulkeminen.
Hannu Väisäsen ensimmäinen romaani Vanikan palat syntyi lapsuuden
kokemuksista. Kasarmiaiheista kirjaa koskevat varhaisimmat muistiinpanot
ovat vuodelta 1969. Jo silloin harmaa kasarmi näyttäytyi hänelle kaikissa väreissään.
Teos ei ole puhtaasti omaelämäkerrallinen. Se on fiktiivinen tarina
koetusta. Väisänen kuvaa lapsuutensa kasarmin ilmapiiriä, ja romaanin ainekset
ovat peräisin kaikesta hänen muistamastaan ja kuulemastaan.
Väisäsen toinen romaani Toiset kengät jatkaa esikoisen tavoin päähenkilönsä
Anteron kasvun kuvausta. Murrosikä tekee tuloaan, keho kasvaa ja muuttuu.
Kasarmi jää taakse ja Antero perheineen muuttaa tavalliselle omakotialueelle.
Monien tuntojen ja kokemusten pyörteissä alkaa hahmottua myös tuleva
ammatti: Antero pyrkii ja pääsee Savonlinnan taidelukioon ja kotikaupunki
Oulu kasarmeineen saa jäädä taakse.
Anteron oppivuodet
Hannu Väisänen kirjoittaa elämästään tarinaa. Hän kirjoittaa lahjakkaan ja
omaa tietään kulkevan pojan henkilökuvan. Kasarmi, Vainio, Tuira ja Ainola
muodostavat kehykset, joissa oululaista elämänmenoa kuvataan. Aune Kääntä,
ensimmäinen opettaja, kasvaa merkittäväksi vaikuttajaksi ja ymmärtäjäksi. Antero
etsii ilmaisuaan ja hakee kuvilleen hyväksyntää, pettyy ja innostuu jälleen.
Hän tekee jatkuvia materiaalikokeiluja ja katselee kuin ihmettä, kun mustepisara
veteen pudotessaan muodostaa varjomaisia muotoja, harsoluomuksia,
jotka vajoavat ja tekevät tilaa uusille ilmestyksille. Hämmennys toimii oppaana
ja vie tutkimuksissa eteenpäin.
Kasarmilla vietetyn lapsuuden karheantuntoiset tapahtumat, perheen
miehinen maailma, josta äiti puuttuu, ja reviiriään laajentavan nuoren
pohdiskeleva kuljeskelu Tuiran rannoilla 60-luvun Oulussa välittyvät
tarkasti valoineen ja äänineen.
Väisäsen kirjallinen ilmaisu on vapautunutta, kieli rikasta ja notkeaa,
yksityiskohdilla ladattua. Kerronnan moniaistisuus tekee lukukokemuksesta
vaikuttavan. Kun Väisänen kuvaa Anteron lapsuutta ja nuoruutta, kaikki
arkipäiväinen muuttuu yllätysten visioiksi. Mikä tahansa ilmiö tai tapahtuma
avaa tietä mielikuvitukselle. Vähäpätöisinkin esine riittää lähtökohdaksi tutkiville
silmille ja uteliaalle, luovuutta pursuavalle mielelle. Väisänen maalaa
sanoilla rosoisen maiseman, jossa on kirkkautta ja vahvaa läsnäoloa.
Sirpa Pirilä
Taideopiskelija tapahtumien keskellä
Inari Krohn: Musta ja muut värit. Gummerrus
Krohn kirjoitti ensimmäisen, lapsuudesta kertovan kirjansa muistelmien
muodossa. Lintu pulpetissa kertoi Siljan kouluvuosista. Musta ja muut
värit on sille jatkoa. Tällä kertaa pääosassa on kuitenkin Inkeri, joka aloittaa
opinnot Kuvataideakatemiassa. Muutkin henkilöt ovat saaneet uuden
nimen vaikka tuntuvat tutuilta.
Muitakin aikaa kuvaavia romaaneja ja elämäkertoja on julkaistu 1960- ja 1970-
luvusta. Krohnin kirja tuo mukaan taiteilijan taipaleelle ryhtyvän näkökulmaa.
Kiintoisia ovat kuvaukset koululta, opettajista ja opetuksesta. Grafiikan
osasto on kotoisa, eikä opetus ole liian innokasta. Toista on maalaus kritiikkeineen.
Ihmissuhteet, niin ihastukset kuin kilpailutilanteista kärsivät
ystävyydetkin ovat ongelmallisia.
Romaanina Musta ja muut värit jättää hiukan ohuen tunnun. Usein haluaisi
kuulla enemmän ja kouraantuntuvammin. Kerronta on paikoin
toteavaa, kuin omiin tarkoituksiin kirjoitettua. Tarinassa on elämäkerran
varovaisuutta sekä muistin suurpiirteisyyttä. Henkilöitä myös vilahtaa
paljon ilman, että he konkretisoituvat.
Kirjalle olisi joka tapauksessa mukava saada jatkoa ja kuulla kuinka Inkerin
ura jatkuu koulutuksen jälkeen.
Minna Soraluoma
