Alli ja Allan Salon erillisrahaston stipendinäyttely 6.11.-23.11.2004
Taidekeskus Mältinranta
Yhdellä jalalla -teoskonaisuus lähti kehittymään möykkynä mielessäni vuonna 2001. Asuin rintamamiestalossa, joka oli päätetty purkaa. Tilalle tulisi kerrostalo. Oli lähdettävä. Minulle tuli muutosta epätoivoinen olo, voimaton: onko minun elämäni muiden armoilla ja missä määrin? Mietin pelkojani noin yleisemminkin, kuinka ne hallitsevat elämääni ja mistä ne syntyvät. Mietin myös kuinka paljon oma elämäni on toisista ihmisistä kiinni, elämäni mielekkyys, mitä voin tehdä elämässäni, mitä ajatella jne. Mitä minä pelkään menettäväni ja miksi pelkään menetystä? Ehkä menettämisessä eniten pelkään uudestaan aloittamista, siis jos menetän kaiken mitä omistan tai minkä eteen olen tehnyt työtä tai jos menetän/unohdan itseni. Tai joudun luopumaan asiasta, johon uskon? Pelkäänkö kuolemaa vai elämää? Miten paljon voi menettää? Kuinka paljon minulla on, miten paljon haluan? Mitä pelättävää ihmisissä on? Tai elämässä?
Mietin mitä on turvallisuus? Mistä turvallisuuden tunne syntyy? Toisesta ihmisestä on paljon turvaa, jos tähän voi luottaa. Mielestäni myös siitä, että ihmisellä on koti, jossa on oma rauha eli on paikka, jonne mennä ja jossa on hyviä muistoja, tuttuja tavaroita tai vaan lämmintä, hiljaista, että voi nukkua. Taiteilijaksi ryhtyessäni olen joutunut luopumaan monesta asiasta. En kuitenkaan tunne oloani enää turvattomaksi taiteilijana. Tunnen itseni melko vapaaksi. Saan idean ja voi toteuttaa sen. Potkuja en voi saada. Teen taidetta monella tavalla, pääasiassa ilman rahaa. Käytän kodinesineitä teosteni osina tai itse teoksena, muokattuina tai ei. Niitä löytää helposti, ilmaiseksi roskiksista, tienvieriltä, metsistä, purkulavoilta jne.
|
| Henna Joronen: Mieluiten alasti, 12,5 x 38, 2004 |
 |