Päätoimittaja Matti Apunen kirjoitti Aamulehden Kronikka-alakertakirjoituksessa (AL 11.3.2007) kulttuuripolitiikasta. Poleeminen kronikka aiheutti keskustelua taiteilijapiireissä. Aamulehti ei halunnut jatkaa asian käsittelyä, vaan julkaisi niukasti vastineita. Julkaisematta jäi esimerkiksi Suomen Taiteilijaseuran varapuheenjohtaja ja Taidemaalariliiton puheenjohtaja Juha Okon vastine, joka julkaistaan nyt Täydellisessä ympyrässä.

JUHA OKKO: Journalistin arvojen arvoitus

Aamulehden Kronikassa ilmestyi päätoimittaja Apusen mielenkiintoinen vuodatus. Helsingin Sanomien julkaisema ja taiteilijoille kohdistettuun kyselyyn perustunut suomalaisen kulttuuripolitiikan arviointi on innoittanut toimittajan ilmaisemaan mielipiteensä taiteesta ja erityisesti taiteilijoista hyvin kärjekkäästi. Lukijana häneltä on ilmeisesti mennyt kokonaan "ohi" taiteilijoiden huoli kulttuuripoliittisesta muutoksesta, jossa taiteen tukemisen ja arvostamisen perusteeksi on tullut välinearvo kulttuurisen itseisarvon sijaan.

Kyselyyn vastanneena taidemaalarina ja taiteilijajärjestössä toimivana, Apusen kirjoituksen mukaisena tärisevänä menninkäisenä, haluan korjata toimittajan mielikuviin perustuvia käsityksiä.

Ensinnäkin: apurahan saajien eläke- ja sosiaaliturvan puuttuminen koskee paitsi taiteilijoita, myös tutkijoita ja lukuisia ns. luovissa ammateissa toimivia - kuten journalisteja. Kuvataiteilijoista suurin osa ansaitsee alle puolet tilastollisen keskiarvosuomalaisen tuloista. Vaikka taidetta ostetaan juuri nyt aika hyvin, myynti jakaantuu suuren taiteilijakunnan kesken, joten enemmistön myyntitulo/vuosi jää alle toimeentulorajan. Useimmat kuvataiteilijat tekevät lisäksi palkkatöitä kuvataiteen opettajina, siivoojina, graafisina suunnittelijoina jne. Näistä tuloista maksetaan sitten työhuone, materiaalit ja näyttelykulut elämisen ja asunnon lisäksi. Kaiken kaikkiaan kertyvät tulot ovat pienet ja eläkekertymä vielä pienempi. Vaikka apurahoja melko harva saa monta kertaa uransa aikana, tämän tulon jääminen eläkekertymän ulkopuolelle on ongelma. Varsinkin, kun 1300 euroa kuussa käteen on enemmän kuin kuvataiteilija keskimäärin työelämässä tienaa. Kun apurahasta ei kerry eläkettä, ei sitä myöskään huomioida tulona muun muassa äitiys- tai sairaspäivärahaa määritettäessä.

Toiseksi: apurahaa saanut taiteilija tai tutkija voi joutua apurahan päättyessä työttömyysturvan ulkopuolelle. Apurahalla työskennelleen katsotaan "työllistyvän omassa työssään" eli hän ei saa mitään. Apurahalla työskennelleen kuvataiteilijan edellytetään luopuvan työhuoneesta, materiaaleista ja työvälineistä saadakseen - ehkä - oikeuden hakeutua työttömäksi työnhakijaksi. Ja tämä usein riippumatta siitä, minkälainen työhistoria hänellä on ollut ennen apurahan saamista. Palkkatöissä työllistyessään ja taidetta samalla tehdessään työttömyysturvan saaminen vaikkapa tuntiopetustyön loppuessa ei yleensä ole ongelma. Sinä lyhyenä aikana, kun palkkatöitä oikeasti ei ole. Mutta jos et apurahan päätyttyä heti pääse palkkatöihin tai saa yrittäjätuloa, olet ongelmissa. Työvoimaviranomaisten tulkinnan tähden jäät sekä työttömyys- että sosiaaliturvan ulkopuolelle.

Kolmanneksi: yleissivistävässä koulussa taidekasvatus ON pahasti rapautunut. Vaikka innokkaat ja valistuneet luokanopettajat ala-asteella tekevät parhaansa, oppivelvolliset pääsevät taide- ja taidepedagogisen koulutuksen saaneiden opettajien oppilaiksi vain yläasteen ensimmäisenä vuonna. Eikä useimmissa kunnissa seiskaluokkalaisten tunneista muodostu taideaineen viran muodostamiseen tarvittavaa tuntimäärää. Innostus korvaa paljon, samoin suuremmilla paikkakunnilla toimivat musiikkiopistot, kuvataide- ja tanssikoulut jne. Kunnioitus raskasta työtä tekeville, mutta entäpä jos peruskoulun ala-asteella ensimmäistä vierasta kieltä opettaisi työväenopistossa englannin alkeita lukuvuoden tankannut opettaja?

Taiteilijat työllistyvät monin tavoin ja monentasoisesti. Suomessa harva terve ihminen kuolee nälkään. Taiteilijalle on pääasia tehdä oma työnsä mahdollisimman hyvin. Se, löytääkö työ suuren tai pienen yleisön, on tekovaiheessa vähemmän tärkeätä. Taiteilijat ovat pitkästä aikaa saaneet esille julkisuuteen - kiitos muun muassa TATUSOTU-työryhmän - heitä ahdistaneita sosiaaliturvaan ja kulttuuripolitiikkaan liittyviä kysymyksiä. Nyt kun näin käy, löytyy sitten heti joku viisas, joka toteaa heidän saavan ansionsa mukaan. Lainaan Apusta: "Vuosikymmenten tinkimätön perinteen ja kansallisen olemuksen halveksunta on viimein johtanut taiteen juuri siihen, mihin se johtaa - umpikujaan." Jos hänen kirjoituksessaan esitetyt mielipiteet tiivistäisi, näyttäisi kirjoittajan kulttuurikäsitys olevan seuraava: "Taide (paitsi tuttujen tekemä) on arvotonta ja suomalaiskansallista perinnettä pilkkaavaa. Olet hyvä taiteilija, jos myyt taidetta. Muutoin et ole taiteilija ollenkaan. Lapsia saa opettaa kuka vaan, kyllä ne luovat enkelit pärjää. Taiteilijana työskentely osoittaa, että olet yrittäjä. Jos taiteilija puhuu oman työnsä taloudellisista, sosiaalisista ja kulttuuripoliittisista ehdoista, on hän valittaja." Mitähän arvoja Apunen edustaa?

Teksti taidemaalari Juha Okko,
Taidemaalariliiton puheenjohtaja
juha.okko@welho.com

Aamulehden päätoimittajan Matti Apusen "Artistin apea valitus" -tekstin voi lukea verkosta sivulla http://www.aamulehti.fi/teema/paakirjoitukset/13816.shtml