Minä palaan jalanjäljilleni,
Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide,
Janne Gallen-Kallela-Sirén, Otava 2001.
|
| Kalela-pylvään rakennustaiteellinen analysointi on eräs kirjan tieteellisistä anneista. |
Janne Gallen-Kallela-Sirén kirjoittaa:
”Kalela muodostaa osan suomalaista kulttuuriperinnettä, mitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa kulttuuriperintöön (perinne on sukupolvelta toiselle siirtyviä tapoja ja yhteisöllistä tietoa, perintö on edesmenneeltä saatua varallisuutta).” (s. 291)
Samasta näkökulmasta kuin Ruoveden Kalela-huvilaa on mielestäni mielekästä lähestyä myös Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931) elämästä kertovaa teosta. Janne G-K-Sirén on Akselin pojantyttärenpoika ja kirjoittaa suomalaisen kulttuurisuvun vesana, sukuylpeydellä ja uljaasti.
Karkeasti arvioiden kolmannes kirjan lähdeluettelossa mainituista lähteistä on suvun omistuksessa olevia originaalilähteitä ja suvun piirissä tehtyjä tutkimuksia. Useasti kirjoittaja viittaa erityisesti äitinsä Aivi Gallen-Kallelan julkaisemattomiin tutkimuksiin. Kirjoittaja on myös omistanut kirjan äidilleen. Monet kirjassa käytetyistä lainauksista ovat Akselin tai hänen vaimonsa Maryn kirjeistä äidille tai anopille. Matriarkaalisen merkitys on noussut viime aikoina esille myös kansallisia maisemia taltioineen taiteilija Albert Edelfeltin (1854-1905) yhteydessä. Kirjassa ei kuitenkaan juuri lainata professori Onni Okkosen jälkeistä Suomen taiteen tutkimusta, vaan käytetty ajankuva on löytynyt paremminkin uudemmasta valtiollisesta historiantutkimuksesta. Suoraviivaisiakin painotuksia saanut henkilöhistoriallisen ja valtiollisen historian rinnastaminen on mielestäni mielenkiintoista.
”Axelin ja Maryn häämatkasta Karjalaan muodostui heidän tietämättään yksi tärkeä lenkki kulttuuripoliittisessa tapahtumaketjussa, joka kolme vuosikymmentä myöhemmin teki osaltaan mahdolliseksi Suomen itsenäistymisen.” (s.138)
Vaikka G-K-Sirén muistuttaa ponnekkaasti lukijaa maalari-isoisänsä isän individuaalisuudesta ja erottaa tämän toiminnan aikansa reaalipoliittisista ratkaisuista, niin lukija luo mielessään kuvan päämääristään tietoisesta kansallissankarista, taiteilijasta joka toimii poliittisiksi luonnehdittavien aatteiden mukaan. Gallen-Kallelasta syntyy kuva mielipiteissään ehdottomasta ja nationalismissaan jyrkästä miehestä. Hänestä saa vaikutelman maan johtavana kulttuurivaikuttajana. Kirjassa esitellyn henkilökategorian niukkuus alleviivaa Gallen-Kallelan käytännössä ainoaksi, joka on ollut riittävän kauaskatseinen luomaan kansallista Suomea valtionhoitajan ja presidentin rinnalla ja jonka taiteeksi huipentuvaa aatteellista ideaalia ovat jäljentäneet niin Jean Sibelius kuin Eliel Saarinenkin.
G-K-Sirénin kertomus on luotu ehjäksi. Eheys on mielestäni kirjan ansio. Henkilöhistoriallista teosta ei kenties ole tarkoitettu tiukan tieteelliseksi. Lukijalle mm. kerrotaan, että kirjoittaja ei ole saanut käyttöönsä kaikkea saatavilla olevaa aineistoa, mutta toisaalta kirjasta puuttuu arvio siitä, miten tämä on mahdollisesti vaikuttanut lopputulokseen. Ulkopuolisesta lukijasta todellakin tuntuvat hedelmättömiltä viittaukset perintöriitoihin.
Lähes kaunokirjallisiin mittoihin teos yltää kirjan keskivaiheilla, draamallisen kaaren huipennuksessa. ”Henkilökohtaisemmalla tasolla Gallén oli luultavasti altis samaistumaan Jeesuksen tai Pietarin hahmoihin eräänlaisina historiallisina kohtalontovereina.” (s.212)
Ja G-K-Sirén laukaisee syntyneen emotionaalisen jännityksen katharsikseen saman kappaleen lopussa, jolloin Akseli Gallén-Kallela kuvataan tilanteessa, missä hän on juuri vastaanottanut tiedon esikoistyttärensä kuolemasta (1895). Kuoleman kerrotaan aiheuttavan ihmisen elinikäisen surun. ”Impi Marjatta oli kuollessaan vähän alle nelivuotias. Hän lepää Ruoveden kirkkomaalla, missä taiteilijan pojantyttären perhe käy tätä päivänsädettä usein tervehtimässä ja muistelemassa.” (s.222)
Jos ei pelkää sitä, että emotionaalinen samaistuminen ja poliittinen laskelmointi sekoittuvat lennokkaasti kirjoitetun tekstin innoittamina viimeistäänkin lukijan omassa mielikuvituksessa, kirjan voi lukea ja se kenties kannattaakin, jos ei mielenkiinnosta Akselia niin ainakin Jannea kohtaan.
Kirja-arvostelutekstit: Tiina Lamminen
Muista myös nämä:
Sammon takojattaret – julkaisu, johon ovat kirjoittaneet
FT Riitta Konttinen (Nuori Suomi -liikkeen ja naistaiteilijoiden yhteys, Venny Soldan-Brofeldt),
FM Virve Heininen (Elin Danielson),
YTM Marja-Liisa Häyrinen (Anna Sahlstén)
ja FM Anne Pelin (Helmi Biese).
Hämeenlinnan Taidemuseo, 2004.
Lukkarinen Ville, Waenerberg Annika:
Kansallismaisemat suomalaisuuden rakentajana
SKS 2004.