Taide on kansainvälistä
UH: Kansainvälisyys minulle on tarkoittanut sitä, että seurataan mitä muualla tapahtuu. Taiteilijaseura on välittänyt yhteyksiä. Onhan sitä liikuttu ennenkin, jotkut Ranskassa vuosiakin. Ryhmän kanssa voi jakaa kokemuksia ja kustannuksia. Olen osallistunut ryhmänäyttelyihin esimerkiksi Kiovassa ja Sigtunassa. Nykyään taiteilijoiden kielitaito lienee parempi kuin ennen, mikä antanee helpommat mahdollisuudet myös suoriin kontakteihin. Yksin toiminta on kuitenkin rankkaa. Vanhemmiten sitä ei enää niin tarkkaan seuraa muiden asioita. Taiteilijaseuran toiminta on laajentunut, mikä on ainakin nuoremmille hyvä asia.
|
| Gunnar Pohjola Amurin kodissaan |
GP: Kun ikää on kertynyt, suhde asioihin, kuten julkisuuteen ja todellisuuteen, on muuttunut. Matkat Pariisiin ja Italiaan olivat aikoinaan tärkeitä vaikutteiden antajia. Nykyaika ja 1950-luvun maailma poikkeavat toisistaan. Minulle ironia on keino välttää liiallista älykkyyttä. Välillä on mennyt metsäänkin. Aina ei voi olla hyvä. Taiteilijaseurassa olen osallistunut yhteisten asioiden hoitoon. Kollegat ovat välttämättömiä. Siinä on se henkinen puoli, ryhmästä saa tukea ja saman ikäpolven kasvatteja on helppo lähestyä. Ryhmänäyttelyistä minulla on hyviä kokemuksia, esimerkiksi Tampereen ystävyyskaupunki Essenistä, missä osallistuimme kaupungin delegaatioon.
OS: Inhimillisyys on tärkeintä, ei taloudellinen kilpailu. Ainoastaan kieli on kai Suomessa erityisen suomalaista, muutoin olemme ihmisiä siinä kuin muutkin. Inhimillisyys on universaalia ja taiteen kieli transversaalia. Taide voi tehdä jotain inhimillisyyden puolesta. Taiteen tehtävä on herättää ajatuksia, mutta niin, että se miellyttää myös esteettisesti. Kyse ei siis ole pelkästä julistuksesta. On otettava todesta koko maailma, eikä ensimmäisessä luokassa saa syödä muita paremmin. Nykyään ei tarvitse välttämättä matkustaa, koska kuva kulkee reaaliajassa ympäri pallon. Kuvalla vaikutetaan ja sitä käytetään myös tarkoituksellisesti vallan välikappaleena. Näyttelyitä minulla on ollut esimerkiksi Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Saksassa.
VS: Suomessa sodan seuraukset katkoivat aika lailla yhteyksiä. Sodan jälkeen täällä elettiin suljettua aikaa. Tänään kansainvälisyys on avointa. Toki ennenkin biennalet, esimerkiksi Krakova, antoivat vaikutteita. Ensimmäinen ARS-näyttely muutti taidekäsityksen Suomessa kansainvälisemmäksi. Ennen sotia osa taiteilijoista oli ollut kallellaan Saksaan ja osa Pariisiin päin, ja vasta nyt muurin murruttua on palattu entisen kaltaisiin yhteyksiin. Taide ei tunne kotimaata ja taiteen kieli on universaalia. Taiteessa pitäisi sallia erilaisuutta eikä tyytyä virallistettuihin, ahdistaviin valtalinjoihin. Ammattitaiteilijat tarvitsevat omat järjestönsä. Taiteilijakohtaiset kontaktit ovat myös merkittäviä.
|
| Taiteilijaseuran kunniapuheenjohtaja Kirsti Melartin |
AV: Jos on rahaa käytettävissä, taiteilija voi luoda kansainvälisiä suhteita yksinkin. Ryhmän kautta se on kuitenkin helpompaa. Minulla on ollut töitä esillä esimerkiksi Barcelonassa ja Firenzessä. Välillä sitä ihmettelee, millä kaikki taiteilijat voivat elää. Harvat elävät pelkällä kuvien tekemisellä. Sivutoimet ovat taanneet useimmille säännöllistä tuloa. Töitä on paiskittu ja elätetty perhe ja koulutettu lapset. En tee kaupallisia töitä. Verottajan tuntuu olevan vaikea ymmärtää sitä, että joku tekee töitä ensisijaisesti esimerkiksi näyttelyitä eikä myyntiä varten. Työhuone- ja materiaalikuluja ei tahdo saada kuitatuksi töiden myynnillä. Taiteilijan työ ei ole samalla tavalla tuntityönä tuottavaa kuin vaikka suutarin työ.
KM: Tampereen Taiteilijaseura on maan toiseksi suurin ammattiyhteisö. Taiteilijan työ on yksinäistä puurtamista, siksi seura on tärkeä yhteydenpidon väylä ja sieltä saa neuvoa monissa käytännön asioissa. Tampereella on pitkät perinteet taiteilijaseuratoiminnasta. Vanhan kirjastotalon yläkerrassa oli jo 1930-luvulla näyttelytila. Sodan vuoksi näyttelytoiminta taisi katketa yhdeksi vuodeksi. Kaupunkilaisten keskuudessa paikka oli hyvin suosittu. Kun itse olin aktiivisesti mukana seuran toiminnassa pitkään puheenjohtajana, meidän suurin saavutuksemme oli Taidekeskus Mältinrannan synnyttäminen. Kaupunki tuli siinä Taiteilijaseuraa vastaan. Mältinranta on ollut menestys ja se on laajalti tunnettu. Sinne on vapaa pääsy ja se todistaa osaltaan vääräksi väitteen, ettei elämää muka löytyisi Toijalan takaa. Taiteilijaseuran toiminta ei ole suinkaan jämähtämässä paikalleen, vaan nuoret marssivat esiin. Resurssien mukaan voisi ehkä harkita joitain vapaa-ajan toimintojakin, kuten kenties yhteisiä biennaleretkiä ulkomaille.
Teksti ja kuvat: Risto Haapsaari