Ylihärsilä Inka – Torni Galleria

Torni Gallerian pääsivulle

Hotellin asiakkaat voivat ostaa teokset mukaansa hotellin vastaanotosta.
Teokset ovat hankittavissa myös taidelainaamon ehdoin Taidekeskus Mältinrannasta.

Maalaan akryylillä ja vahalla erilaisille levyille. Tekoprosessini on intuitiivinen ja vähän niin kuin hidastettua improvisaatioteatteria. En suunnittele teoksia etukäteen. Siveltimenvedot syntyvät edellisten pohjalta, ja syntyneet muodot ja värit vievät maalauksia eteenpäin. Teoksiini eksyvät usein kummalliset ja hassut otukset puuhailemassa milloin mitäkin. Joskus ne kiitävät kovaa vauhtia jonnekin, toisinaan vain oleskelevat omanlaisissa paikoissaan.