Siipiä

Linnut

Linnuilla on erilaisia siipiä. Niiden muoto ja koko riippuu siitä, minkälaiseen käyttöön ne on tarkoitettu. Toiset linnut tarvitsevat siipiä, joilla voi lentää pitkiä matkoja, toiset sellaisia, joilla voi tehdä nopeita syöksyjä tai liitää pitkään.

Heli Innala: Sinertävä siipi, 2008; kuivapastelli paperille

Heli Innala: Sinertävä siipi, 2008; kuivapastelli paperille

Petolintujen siivet

Kotkat, haukat, sääksi ja pöllöt ovat petolintuja. Niilläkin on erilaisia siipiä. Pitkillä ja leveillä siivillä on hyvä liidellä. Melko lyhyillä ja pyöreäpäisillä siivillä on taas helppo lentää metsän siimeksessä. Jalohaukkojen, kuten esim. tuulihaukan ja muuttohaukan, siivet ovat melko kapeat ja pitkät. Sellaisilla siivillä voi lentää nopeasti ja syöksyä saaliin perässä.

Suomen suurin petolintu on merikotka. Sen siipien pituus kärjestä kärkeen voi olla jopa 2,4 metriä. Merikotkan siivet ovat leveät ja pitkät ja niiden päissä on harittavia sulkia. Merikotka on hyvä purjelentäjä. Koska merikotka on niin painava lintu, sen on käytettävä hyväksi nousevia ilmavirtauksia. Siipensä ja pyrstönsä levittäessään se saa aikaan suuren pinta-alan, joka kannattelee sitä hyvin ilmassa.

Pöllötkin ovat petolintuja. Ne osaavat erikoisten siipiensä ansiosta lentää äänettömästi. Pöllöjen höyhenissä ja sulissa on nukkamainen reuna, jonka ansiosta sen siivet eivät havise. Siitä on hyötyä, kun se saalistaa pimeässä: saalis ei kuule, kun pöllö lähestyy sitä.

Erityisen hyviä lentäjiä

Lokeillakin on jalohaukkojen tapaan pitkät ja kapeat siivet, ja ne ovat taitavia lentäjiä. Ne voivat lentää kaikenlaisessa säässä, jopa kovalla tuulella. Lokit ovat taitavia käyttämään hyödyksi erilaisia ilmavirtauksia, aurinkoisella säällä nousevia ilmavirtauksia ja kovalla tuulella maaston muotojen nostovirtauksia.

Lokkejakin parempi lentäjä on tervapääsky. Se on oikea lentomestari ja nopea liikkeissään. Jos Helsingissä sataa, se saattaa lentää puolessa päivässä Baltiaan sadetta pakoon. Jos merellä on kylmä tuuli, tervapääsky lentää usein sisämaahan. Se voi lentää jopa 1000 kilometriä vuorokaudessa ja välillä jopa 150 km/tunnissa. Tervapääsky syö ilmassa lentäviä hyönteisiä, joten ilmeisesti se lentää sinne, missä ravintoa on enemmän. Siellä missä sataa tai tuulee, on hyönteisiä ilmassa vähemmän.

Tervapääskyn lentotaidon salaisuus on sen sirppimäisissä ja pitkissä siivissä. Se on sopeutunut poikkeuksellisen hyvin elämään ilmassa ja voi lentää jopa nukkuessaan. Alppitervapääskyn tiedetään olleen jopa kaksi kuukautta ilmassa laskeutumatta kertaakaan.

Vähän huonompia lentäjiä

Nokikana on palleromainen vesilintu, jolla on isot räpylät. Lentäjänä se on onneton räpyttelijä, sillä sen siivet ovat leveät ja lyhyet. Nokikana on myös muuttolintu. Jotta se ei joutuisi saaliiksi huonon lentotaitonsa vuoksi, sen on muutettava yöllä pimeän turvin.

Kanalinnutkaan eivät ole mitään lentotaitureita, myös niillä on lyhyet siivet. Ne viettävät suurimman osan ajastaan maassa. Kanalintuja ovat esimerkiksi teeret, metsot ja fasaanit.

Joskus huono lentotaito johtuu huonolaatuisesta ravinnosta. Varsinkin kaupungeissa saattaa nähdä variksilla valkoisia tai vaaleita sulkia, jotka johtuvat kasvuiässä saadusta kehnosta ruuasta. Sellaiset varikset ovat huonoja lentämään, sillä valkoiset sulat ovat heikkoja.

Perhoset

Heli Innala: Kiiltokuvakaaliperhonen, 2013; akryyliväri ja kimalleliima MDF-levylle

Heli Innala: Kiiltokuvakaaliperhonen, 2013; akryyliväri ja kimalleliima MDF-levylle

Perhoset ovat hyönteisiä, joilla on täydellinen muodonvaihdos. Se tarkoittaa sitä, että munista kuoriutuu toukka, joka aikanaan koteloituu. Moni perhoslaji talvehtii kotelona ja kuoriutuu aikuisena vasta kesän koittaessa. Kevään ensimmäiset perhoset ovat kuitenkin tavallisesti aikuisena talvehtineita yksilöitä, joilla on enemmän tai vähemmän repaleiset siivet.

Monen päiväperhoslajin siivet ovat kirkasvärisiä, kun taas yöperhosten siivet ovat ruskean tai harmaan kirjavia. Suomen kaikista perhoslajeista suurin osa on yöperhosia (95%). Niitä on vaikea havaita päivällä, toisin kuin kirkasvärisiä kukissa liihottelevia päiväperhosia, sillä ne naamioituvat harmaan tai ruskeankirjavan suojavärinsä avulla. Tumman värinsä ansiosta ne pystyvät myös keräämään auringosta lämpöä, jonka ne varastoivat paksuun ja karvaiseen ruumiseen. Illan hämärtyessä yöperhoset lähtevät liikeelle. Ne selviävät viileistä öistä päiväsaikaan keräämänsä lämmön avulla.

Yö- ja päiväperhoslajien siivet eroavat toisistaan myös muuten kuin värityksensä perusteella. Lepoasennossa monien päiväperhosten siivet ovat pystyasennossa, kiinni toisissaan, kun taas yöperhoset pitävät siipensä vaakatasossa selän päällä.

Kummallakin ryhmällä on siivissä erinomainen suojaväritys. Päväperhosten siivet saattavat olla yläpinnaltaan kirkasväriset, mutta lepoasennossa siipien ollessa pystyssä niiden alapinnassa oleva suojaväri antaa perhosille turvaa. Yöperhosten suojaväri on siipien yläpinnalla.

Siipien värikuviointi syntyy siipiä peittävistä pienistä suomuista. Perhosia ei kannata kosketella, sillä siipien pienet suomut irtoavat helposti.

Lähde: Yle/Oppiminen, oppiminen.yle.fi