Urho Kähkönen

Kerroksia -näyttely kertoo koko ajan itseemme kohdistuvasta informaatiovirrasta. Teoksissa näkyvät vuodenajat, luonto, taidehistoria, viime päivien uutiset ja omat mielleyhtymät. Työt kertovat siitä, miten kaikki tieto kerrostuu mieleemme – miten pahimmillaan kannamme koko maailman tuskaa käsivarsillamme. Toisaalta se taas on tietoa, jota hyödynnämme.

Tätä näyttelyä maalatessani mietin myös normaalia enemmän omia valintojani ja havaintojani. Vaikka elämme 2000-luvulla ja maailmamme on tiedoiltaan pirstaleinen, monesti totesin mielessäni, että tästä huolimatta maalarina joudun silti samojen perusvalintojen eteen kuin kuvataiteilijat keskiajalla. Taiteilija itse valitsee aina kuvaamansa kohteen, tekniikan ja näkökulman.

ENKELIN ANATOMIA: Työni sisältävät vakavampia ja synkempiä tasoja kuin yleensä. Luettuani syksyllä Talebanien yrityksestä surmata 14-vuotias Malala Yousufzai, silloin jokin sisälläni liikahti. Tämä pakistanilainen nuori tyttö nousi maailmankuuluisuuteen ennen murhayritystä Talebania vastustavalla blogillaan. Tämä sai minut miettimään omaa elämääni ja maailmalla olevia miljoonia ihmisiä, jotka ovat valmiit vakaumuksensa takia kuolemaan. Tämä tapahtuma liittyy näyttelyyni kiinteällä tavalla. Tytön kasvot tunkivat nettisivuilta läpi tajuntani.

Kaiken kuolevaisuuden yläpuolella oli ensimmäinen työni näyttelyyn. Työ kertoo henkisestä kivusta, jota loppukesällä podin. Tunteesta, että kaikki kaunis kuolee ympärilläni. Kesä, kukat ja ihmissuhteet. Periaatteessa teokseni voi tulkita myös siis päiväkirjoina. Tarkoituksenani olikin aluksi kirjoittaa jokaiseen työhön oma päiväkirjamerkintä, mutta hylkäsin ajatuksen liian yksitulkintaisena.

AD ASTRA: Monet töistäni on vuosia vanhoja keskeneräisiä töitä, jotka olen jatkanut ja päivittänyt tähän nimenomaiseen näyttelyyn valmiiksi. Töihini vuosien jatkumona muodostunut kerroksellisuus voi vaikuttaa irrationaaliselta, mutta itselleni se muodostaa selkeän tarinan. Työni pitävät sisällään sinne piiloon maalattua informaatiota, joka paksun värikerroksen alla muuttuvat salaisuuksiksi. Monesti ne ovat kirjoituksia ja kasvoja. Näitä värikerroksia vertaan mielessäni maakerroksiin, jotka paljastavat esimerkiksi arkeologeille kaivauksissa kaupunkien historiallisen rakenteen. Monesti olen taas päinvastoin jättänyt tietoisesti töissäni näkyviin maalauksen eri vaiheet. Joskus olen jopa pessyt töitäni veden alla, saadakseni työn kerroksellisuuden näkyviin.

Näin lopuksi totean, että dokumentaristi Anu Kuivalainen sanoi aikoinaan kuvatessaan subjektiivista dokumenttiaan Orpojen joulu, että kuvatessaan ensimmäisiä otoksia kamerallaan kyseistä dokumenttia varten, hän ei tiennyt mihin ja mitä varten kuvat päätyvät. Samoin kuvataiteilijana en aina tiedä, mihin tyhjä taulupinta minua vie. En ole monotemaattinen taiteilija, siihen olen liian impulsiivinen siihen. Mielestäni kuvataide ja runous ovat hyvin lähellä toisiaan. Sen takia nimesin joukon pienempiä töitäni runoiksi. Ne pienimuotoisuudellaan ja ilmeettömyydellään antavat tilaa katselijalle hengittää näiden raskaiden tulkintojen välissä.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Urho Kähkönen

Kommentointi on suljettu.