Siiri Haarla: Tekoja ja kärsimyksiä

Siiri Haarlan näyttely Tekoja ja kärsimyksiä koostuu vuosina 2019 ja 2020 valmistuneista öljyvärimaalauksista. Teokset kuvaavat ihmisiä tämän päivän tragedioiden keskellä, samalla niissä on kuitenkin myös ajaton ulottuvuus. Maalauksissa yksi voi olla kahta. Taiteilijan ruumis kantaa mukanaan kokemuksiaan ja näkemäänsä. Nähty on jättänyt jälkensä, ja jäljet puhuvat maalauksissa. Koko maailma suodattuu vahinkoina ja tuhoina verkkokalvolta maalauskankaalle, ei haltuunotettuna kokonaisuutena, vaan palasina…

Johann Wolfgang von Goethe kirjoittaa Väriopissaan, että värit ovat valon tekoja ja kärsimyksiä. Goethe ymmärsi kokeidensa kautta värin näkemisen subjektiivisuuden. Kokemus väristä syntyy ja mahdollistuu vain havaitsevat silmän kautta. Valo synnyttää ilmiön ollen samanaikaisesti tekijä ja teon kohde.

Kärsimys ei ole ylevää tai kaunista, mutta kauneus tekee kipeää. Se muistuttaa ohimenevyydestä, arvosta ja suhteellisuudesta. Kauneimmat asiat jättävät jälkiä ihmiseen, kuten rakkaus, synnytys tai elämä, ja ihminen yrittää jättää jälkensä maailmaan, rakentamalla jotain kaunista, kaiketi siitä asti kun ihmiset keksivät kauneuden idean.

 

Siiri Haarla (1986) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Haarlan maalaukset kuvaavat ihmisten jokapäiväisiä ja ikuisia ongelmia ja iloja samalla uudistaen maalauksen kieltä. Siiri Haarlan viimeisimmät yksityisnäyttelyt ovat olleet La Primavera Tm-galleriassa(2018) ja Ich bin Siiri Haarla galleria Huudossa (2017). Hän valmistui Kuvataideakatemian maalaustaiteen osastolta 2011. Haarlan teoksia on ollut esillä myös mm. Mäntän kuvataideviikoilla ja Nuoret 2019-näyttelyssä taidehallissa, ja niitä on mm. Kansallisgallerian, Emo-säätiön ja useissa yksityisissä kokoelmissa. Näyttelyn valmistumista on tukenut Suomen Kulttuurirahasto, Paolon säätiö ja Taiteen keskustoimikunta.

Kommentit pois päältä artikkelissa Siiri Haarla: Tekoja ja kärsimyksiä

Kommentointi on suljettu.