Mikko Rekonen

Mikko Rekonen: Olen vuonna 2013 valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa
taidekasvatuksen osastolta. Olen osallistunut useisiin ryhmätyönäyttelyihin ja taidekilpailuihin niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin Suomessa. Töitäni on ollut esillä myös Tallinnassa osana AHNE-taidefestivaalia. Debyyttinäyttelyni pidin vuonna 2015 Galleria Johan S:ssä. Taidekeskus Mältinrannan näyttely on toinen
yksityisnäyttelyni.

Mikko Rekonen kuvaa töissään ihmisen sisäistä ristiriitaa, hahmot ovat halujensa ja toiveidensa kanssa yksin. Harmoniaa ei ole myöskään monimutkaisessa maailmassa, vaan kuten Edmund J. Bourne (Vapaaksi ahdistuksesta, 1995) kirjoittaa, on ympäristömme ja sosiaaliset olot muuttuneet 30 viimeksi kuluneen vuoden aikana enemmän kuin 300 vuodessa. Modernin yhteiskunnan ja teknologisen muutoksen kiihkeä tahti ei ole jättänyt ihmiselle aikaa sopeutua niin psyykkisesti kuin fyysisestikään näihin muutoksiin.

Aikaisemmin yhteiskunta ja uskonto ovat säätäneet yhdenmukaiset, ulkopuolelta hyväksytyt normit ja arvot, mutta nyt niiden puute muodostaa arvotyhjiön. Ihmisen on opittava luomaan itselleen omat merkityksensä, ihanteensa ja moraalisääntönsä. Näiden seikkojen takia monien on nyky-yhteiskunnassa vaikea saada elämäänsä pysyvyyden tai jatkuvuuden tunnetta. Rekosen töitten ihmisfiguurit yrittävät epätoivoisesti ratkaista tätä vallitsevaa levottomuuden ongelmaa onnistumatta siinä, mutta samalla hyväksyen oman vajavaisuutensa. Hahmot kokevat vieraantumista sekä toisistaan että itsestään arjen kulutustodellisuuksien keskellä.

Koska ihminen on aina lihallisen rajallinen, keskeneräinen ja kuoleva, mahdollistaa tämä juuri rikkaan ja intohimon täyttämän olemassaolokokemuksen. Rajallisuudestaan huolimatta ihmisen oleminen ja toiminta kytkeytyy aina sosiaaliseen verkostoon, muihin kanssaeläjiin. Ihmisen käsitykset itsestä syntyvät muiden ihmisten kautta. Taide on metaforia käyttävä väline ihmisen sosiaalisten kokemusten ilmaisussa. Tätä hienomuotoista dynamiikkaa Rekonen käsittelee maalauksissaan.

Vuosi sitten olin ajautunut tilanteeseen, jossa kärsin lähes täydellisestä unettomuudesta ja vakavasta akuutista depressiosta, johon liittyi sietämättömiä ahdistuksen tunteita. Olin kolme viikkoa sairaalahoidossa, jonka aikana minulla todettiin myös inflammatorinen moniniveltulehdus. Pystyin kävelemään vain vaivoin. Olin elävä esimerkki siitä, kuinka psyykkiset ongelmat voivat tuottaa voimakkaita somaattisia oireita.

Hämmentävää tilanteessa oli se, että olin käsitellyt juuri psykosomaattisuutta sekä maalauksissani että lopputyössäni ”Kivun muoto”, jonka tein vuonna 2013 Aalto-yliopistossa taidekasvatuksen osastolla. Lopputyöni aihe oli tullut minulle nyt konkreettisella tavalla entistä tutummaksi. Tilanteeni oli sen verran vakava, että olin aikeissani perua kaksi tulevaa yksityisnäyttelyäni, mutta jossain vaiheessa toipumistani aloin taas maalata. Maalaaminen tuntui entistä tärkeämmältä kanavalta ilmaista kokemaani ja liittää se yleiseen keskusteluun nykyihmisen kokemasta ei-hyväksytyksi tulemisen pelosta sekä myös psyykkisestä hauraudesta.

Näyttelyssä on esillä muutaman vuoden takaisten maalauksieni lisäksi myös viime ja tänä vuonna valmistuneita uusia töitä. Aihepiirini on pysynyt samana. Teokseni käsittelevät kipua sekä psyykkisenä että fyysisenä ilmiönä, mutta myös vieraantumisen tunteena.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Mikko Rekonen

Kommentointi on suljettu.