Maiju Heikkilä


Maiju Heikkilä:

Taidekeskus Galleria Mältinrannassa pelko näyttäytyy osana ihmisyyttä ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Maiju Heikkilän Ihmisen pelko -näyttely tutkii näkymättömiä rajoja ja muureja niin yksilöiden kuin yhteiskuntienkin välillä. Esillä olevat ihmiskuvaukset tarkastelevat kuinka ihminen kohtaa ja näkee toisen pelon kautta ja kuinka pelon rakenteet syntyvät.

Esillä on tussipiirroksia ja -maalauksia. Kuvissa tarinat, muistot ja tunteet piirtyvät hahmojen ihoon. Pelko on tarkastelun alla läheltä ja kaukaa.

Heikkilä tuo näyttelyyn myös piirrosanimaation, jonka pohjana toimivat hänen isänsä ottamat perinnöksi saadut dokumentaariset sotavalokuvat. Animaatio tarkastelee muistojen elämistä ja muuttumista kuvallisin keinoin, mutta samalla tuo esille sodan osana pelon rakennetta.

Sota oli kaukana missä kuvat olivat otettu, mutta myös jotakin mikä tuli lähelle. Sodasta tuli tunne, joka jäi ihon alle ja vääristi ympärillä olevan maailman.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Maiju Heikkilä

Kommentointi on suljettu.