Kati Immonen ja Minna Maija Lappalainen

Merenmusta, viridianvihreä, karmiininpunainen

Kati Immosen ja Minna Maija Lappalainen näyttely koostuu vesivärimaalauksista ja installaatioista. Immonen maalaa merta ja sinne jääneitä ihmisten jälkiä. Lappalainen muuntaa sokeritärkillä vanhat tekstiilit kolmiulotteisiksi teoksiksi, kuin jäljiksi menneiltä ajoilta. Näyttelyn nimi viittaa molempien taiteilijoiden tapaan käyttää väriä tärkeänä osana työskentelyä.

Immonen ja Lappalainen ovat reilun 10 vuoden aikana työskennelleet yhdessä useiden paikkasidonnaisten taidehankkeiden parissa. Näistä viimeisin – sähkökaappien pinnoitusprojekti – toteutettiin vuonna 2011 osana Turun Kulttuuripääkaupunkivuotta. Mältinrannan näyttely on heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä. Immosen maalauksia nähtiin viimeksi Wäinö Aaltosen museon OTOS -näyttelyssä keväällä 2015, Lappalaisen teoksia helsinkiläisessä galleria Duetossa syksyllä 2015.

Kati Immonen:

Vietän kesälomia Saaristomerellä ja siellä vietetty aika on saanut minut maalaamaan meri- ja vesiaiheita. Pitkien talvien aikana kaipaan kaukana näkyvien pilvien liikkeitä, saarten siluetteja ja merimerkkejä. Maalasin maalaamisen ilosta Merisää -sarjan pilvimaisemat väärän värisiksi: esimerkiksi tummanvihreästä ukkospilvesta sataa vaaleanvihreää vettä, kuin sateen jälkeistä maiseman tuoksua.

Pullotettu – sarja kuvaa pienoismaailmoja, meren elämää, maisemia, parasta kesää pullojen sisällä. Pulloihin säilötyillä kuvilla on visuaaliset lähtökohdat pienoismaailmoilla, joita entisajan merimiehet rakensivat lasipullojen sisään. Olen maalannut kuvia sekä klassisen kauniiden lasipullojen että arkisten muovipullojen sisään.

Minna Maija Lappalainen:

Sukuni vanha kotitalo purettiin muutamia vuosia sitten ja kävin raivaamassa sen vinttiä ennen työmiesten tuloa. Vaikka suku on jo kauan ollut hyvin toimeentuleva, olivat talon naiset olleet aina ilmeisen säästäväisiä. Talteen oli laitettu, säkillinen lakanapitsin paloja ja villalanganjämiä, sifonkihuiveja ja rikkinäisiä miesten pitkiä kalsareita ja vintin täydeltä muuta rompetta. ”Mitään ei heitetä pois” -perinnettä kunnioittaen raahasin kaiken kyytiin mahtuneen työhuoneelleni turvaan. Siitä romppeesta syntyi Mältinrannassa esillä oleva teoskokonaisuus.

Käsittelen teoksissa elämän kiertokulkuun ja väliaikaisuuteen liittyviä surumielisiä, mutta samalla myös lohdullisia ja jopa hilpeyttäkin herättäviä teemoja. Työstän vanhuuttaan haurastuneet tekstiilit sokeritärkkitekniikalla, jonka avulla saan ne pysymään taianomaisesti muodossaan ilman tukirakenteita tai muita apuvälineitä.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Kati Immonen ja Minna Maija Lappalainen

Kommentointi on suljettu.