Asumaniemi Terhi – Torni Galleria

Torni Gallerian pääsivulle

Hotellin asiakkaat voivat ostaa teokset mukaansa hotellin vastaanotosta.
Teokset ovat hankittavissa myös taidelainaamon ehdoin Taidekeskus Mältinrannasta.

Valokuvataiteilija Terhi Asumaniemi (s. 1972) asuu ja työskentelee Tampereella. Kuvataiteen opinnot veivät hänet 1994 opiskelemaan ja asumaan Hollantiin. Hän valmistui kuvataiteilijaksi (BA) Rotterdamin taidekorkeakoulusta 1994 ja Taiteen maisteriksi Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta 2012. Hänen teoksiaan on viime vuosina nähty yhteisnäyttelyissä niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Valokuvasarjojeni kantavana teemana on kuvata ihmisen aiheuttamia ympäristön muutoksia. Tarkastelen teoksissani luonnon ja kulttuurin välisiä suhteita ja rajapintaa. Pohdin teoksissani ympäristösuhdettamme, joka on monessa suhteessa kiinni romantiikan ihannemaisemassa. Vedostan tällä hetkellä valokuvateoksiani paperille sekä unikkivedoksina puulevyille.