Tiina Poutasen Elämänlähde-näyttely Tampere-talon Talvipuutarhassa

Tiina Poutasen näyttely on yleisölle avoinna Tampere-talon avoinnaoloaikoina 11.-24.9.2018.

Elämänlähde on entisaikain parantavavetinen lähde, nykyinen pikkurutakko Vuohenojalla Hervannan valtaväylän kupeessa Tampereella. Se on myös osa Lähdesuoja-nimistä teoskokonaisuutta (Kultajärvi, Kuninkaanlähde, Raatokarvarin huvila ja Elämänlähde), jota olen tehnyt vuoden verran ja jatkan yhä.

Luonnonvaraisten lähteiden määrä on vähentynyt rajusti viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Lajisto on yksipuolistunut tai muuttunut luonnontilaltaan heikentyneissä lähteissä ja puroissa. Osa uhanalaisimmista lajeista on hävinnyt. Vaikka lähteiden kunto on dramaattisesti heikentynyt, toivoa silti on. Muutaman vuosikymmenen kuluessa lähteet saattavat toipua ainakin osittain itsestään, jos niitä ei peukaloida lisää. Siksi onkin tärkeää säästää ja suojella luonnontilaisten lähteiden lisäksi myös muuttuneita, mutta tyypillistä lajistoa ja ominaispiirteitä säilyttäneitä lähteitä kuten Vuohenojan rotkon Elämänlähde.

Kuvassa vas. kuvataiteilija Tiina Poutanen, oik. johdon assistentti Eija Tiainen.

 

Kommentointi on suljettu.